Markus Lång Katuosoite 00520 Helsinki 52

22. 12. 1997

Yliopistopaino
Vuorikatu
Helsinki

 

       Arvoisa Kustantamo,

olen tutustunut julkaisemaanne Sigmund Freudin kirjaan Viisivuotiaan pojan fobian analyysi (1997). Teoksen on suomentanut Riitta Pentti. Ikävä kyllä kirja ei täytä niitä vaatimuksia, joita painetulle teokselle on voitava asettaa, sillä suomennos on heikkotasoinen ja virheellinen. Käsittelen tässä kirjeessä vain pahimpia puutteita.

1. Monenlaisia ongelmia seuraa siitä, että kirja Analyse der Phobie eines fünfjährigen Knaben on suomennettu englannin kielestä. Kieli­valinta tuntuu omituiselta. Teos on kirjoitettu saksaksi, ja kirjoittaja Sigmund Freud lienee tunnetuimpia saksaksi kirjoittaneita tiede­miehiä. Hänen teoksensa ovat paitsi tieteellisiä tutkielmia myös elävää ja vivahteikasta kirjallisuutta. Maastamme löytyy varmasti kieli­taitoisia ja koulutettuja ihmisiä, jotka osaisivat ja haluaisivat suomentaa Freudia suoraan saksasta. Vieraskielisen käännöksen käyttäminen lähtötekstinä saattaisi olla ymmärrettävää, jos olisi kysymys jonkin aivan vieraan ja kaukaisen kielialueen tekstistä, mutta nyt on kysymys saksalaisesta kirjallisuudesta. Saksan kieli ei ole meille suomalaisille mikään kaukainen eikä vieras asia. Käännöksestä suomennettaessa Freudin vivahteikas tyyli menee harakoille ja toisaalta ollaan englannintajan armoilla; Standard Editionin käännöksiä on pidetty melko kankeina, tasapaksuina ja Freudin tyylille vieraina. Käännöksen mahdolliset virheet ja kankeus siirtyvät mukaan suomennokseen.

Englanninkielisessä käännöksessä Analysis of a Phobia in a Five-year-old Boy virkkeitä on lyhennetty ja katkottu, niin että teksti tekee ontuvan ja astmaattisen vaikutuksen ja argumentaatiorakenteet kärsivät. Freudin tyyli on polveilevaa, ironista ja hiukan salaviisasta. Englannintajat ovat varmasti uskoneet tekevänsä oikein, mutta heidä muutoksiaan ei voi pitää asianmukaisina, eikä Freudin teoksia pitäisi suomentaa samojen periaatteiden mukaisesti.

Olisi ollut kohtuullista, että englannintajan nimi olisi mainittu kirjanne alussa.

2. Suomentaja Riitta Pentti on suhtautunut englannin­kieliseen lähtö­tekstiin kummallisella tavalla. Hän ei ota huomioon, että englanninnos on jo käännös, yhden kääntäjän tulkinta, jota on muokattu englantilaisia lukijoita varten. Suomentajalla on myös ollut virheellinen käsitys käännöstoiminnan luonteesta ylipäänsä. Kääntäminen ei tarkoita sitä, että lähdekielinen teksti kopioidaan orja­mielisen pikkutarkasti, vaan kääntäjän on aina muokattava tekstiä kohdekielisen kulttuurin mukaiseksi. Tarkoitan tässä esimerkiksi sellaisia perusasioita kuin teosten nimiä, välimerkkikäytänteitä ja lauserakenteita. Tarkastellaan havainnollista esimerkkiä.

Sivulla 9 lukee seuraavanlainen virke:

”Olen esittänyt nämä oletukset Three Essays on the Theory of Sexualityssä (1905; kirjassa: Seksuaaliteoria. 1971, suom. E. Puranen), ja tiedän, että – –.”

Eikö suomentaja ole selvillä edes siitä, että Sigmund Freud oli saksan­kielinen kirjoittaja? Ei hän ole kirjoittanut tuonnimistä teosta, vaan teoksen nimi on Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie! Ja koska tämä teos on suomennettu, on suomenkielisessä tekstissä mainittava teoksen suomenkielinen nimi. Tieto julkaisupaikasta ja suomentajasta ei kuulu leipätekstiin vaan alaviitteeseen; Riitta Pentin käyttämä merkintä­tapa on erityisen hankalan näköinen ja pisteen ja kaksois­pisteen käyttö sulkujen sisällä on kömpelöä; lisäksi Seksuaaliteorian nimi olisi kursivoitava. Englanninkielisen nimen jättäminen suomennokseen on asiatonta. Kehotan katsomaan vertailun vuoksi Mirja Rutasen suomentamaa Peter Gayn Freud-elämäkertaa. Se olisi voinut toimia mainiona esikuvana myös Riitta Pentille. Rutasen suomennoksesta ei löydy asiaankuulumattomia englannin­kielisiä teos­nimiä, vaikka Gayn kirja aivan epäilemättä on suomennettu englannin kielestä; teosnimet ovat aina johdonmukaisesti joko saksaksi tai suomeksi.

Tässä virke korjattuna:

”Olen esittänyt nämä oletukset Kolmessa seksuaaliteoreettisessa tutkielmassani* (1905), ja tiedän, että – –.”

Ja alaviite:

* Julkaistu suomeksi valikoimassa Seksuaaliteoria (1971). — Suom.

Alaviitteessä voidaan tietenkin mainita julkaisupaikka ja suomentaja (Erkki Purasen nimi kokonaan), mutta en pidä sitä tarpeellisena, koska nämä tiedot pitäisi tietenkin ottaa mukaan teoksen lähde­luetteloon.

Tässä onkin varsinainen ihmettelyn aihe: mihin kirjan lähdeluettelo on kadonnut? Jotkin Freudin tekstissä olevat lähdeviitteet (esim. s. 100, s. 148 [viite 93]) jäävät käsittämättömiksi.

Hankalalta vaikuttaa sekin, että alaviitteet on painettu pienellä epä­siistillä kirjasimella kirjan loppuun. Tämä vaikeuttaa lukemista, koska viitteitä on paljon. Viitteet olisi pitänyt painaa sivun alareunaan, niin kuin alkutekstissä ja englanninnoksessa on tehty.

Useissa kohdin Freud viittaa omiin teoksiinsa, ja myös Standard Editionin toimittajat esittävät hyödyllisiä viittauksia. Suomentaja on menetellyt ilmeisen virheellisesti jättäessään viitteet sikseen. Jokainen tieto on nyt haettava Standard Editionista. Kuitenkin monet viittaukset kohdistuvat teoksiin, jotka on suomennettu. Tällaisia löytyy mm. ala­viitteistä nro 83, 95, 99, 102. Suomentajan olisi toki pitänyt selvittää Seksuaaliteorian ym. asianomainen sivunumero, mutta hän on lyönyt tämän tykkänään laimin. Onhan se ikävää, että suomentajan — tai viimeistään kustannustoimittajan — pitäisi nähdä hiukan vaivaa palkkansa eteen. Silloin kun Freud viittaa johonkin tekstiinsä, jota ei ole suomennettu, olisi viittaus muutettava koskemaan saksankielistä alkutekstiä Gesammelte Werken mukaan. Eihän Freud ole englannin­kielinen kirjoittaja! Havainnollisia esimerkkejä löytyy käännös­näytteistä, joita olen Teille aikaisemmin lähettänyt.

On toki mainiota, että Standard Editionin runsasta viiteaineistoa käytetään hyväksi, mutta sitä olisi korjattava ja muokattava suomen­kielistä julkaisua varten. Jostakin syystä suomentaja ei kuitenkaan ole ymmärtänyt tai uskaltanut siihen ryhtyä.

Lisää ikävyyksiä koituu välimerkeistä. Suomentajan tehtäviin hän kuuluu kääntämisen lisäksi välimerkkien mukauttaminen. Eri kielissä välimerkkejä käytetään eri tavoin, ja kääntäjän olisi oltava eroista tietoinen. Riitta Pentti tekee kuitenkin jatkuvasti käsittämättömiä virheitä. Suomennoksessa käytetään esimerkiksi puolipistettä lähinnä omituisella tavalla, joka on kaukana Freudin tyylistä. Kannattaisiko Riitta Pentin perehtyä vaikkapa Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirjan lukuun ”Välimerkit”?

Paha virhe on se, että Riitta Pentti käyttää lainaus­merkkejä ja puoli­lainaus­merkkejä juuri päinvastoin kuin suomen kielessä on tapana. Hän noudattaa orjallisesti englanninkielisen käännöksen ratkaisuja, vaikka ne puolestaan eivät vastaa saksankielistä alkutekstiä. Suomen kielessä puolilainausmerkkejä käytetään vain seuraavassa kahdessa tapauksessa: (a) lainausmerkkeinä varsinaisten lainausmerkkien sisällä; (b) osoittamassa ilmauksen merkitystä. Puoli­lainaus­merkkeihin ei siis panna termejä vaan niiden merkitys; termit voi vaikkapa kursivoida. Lainaus­merkkeihin taas voidaan panna muutakin kuin vain oratio directa — myös esimerkiksi ivalliset ja ”epä­tavalliset” ilmaukset. Voisi toivoa, että tieteellisessä kustantamossa oltaisiin perillä tällaisesta perusasiasta.

Jos kirjassa on jotakin lohdullista niin se, että Te tällä kertaa ette sentään painaneet alkulainausmerkkiä ylösalaisin (“Lainaus”).

Viisivuotiaan pojan fobian analyysissa on paljon lainausmerkkejä, koska Freud siteeraa Hansin isän kirjeitä ja kirjeissä taas siteerataan Hansin puheita. Painojälki on nyt ruman ja levottoman näköistä, koska lainausmerkkejä on aivan liikaa. Turhalta vaikuttaa se, että jokaisen lainatun kappaleen alkuun kirjoitetaan lainausmerkki; riittää että on yksi alkulainausmerkki ja yksi loppulainausmerkki. Suomentaja on matkinut orjallisesti englanninnoksen merkintätapaa. Turhalta vaikuttaa myös se, että jokainen repliikki on pantu lainausmerkkeihin; tässä on pikkutarkkuus mennyt jo liiallisuuksiin. Ei näytelmä­teksteissäkään panna joka repliikkiä lainausmerkkeihin; se olisi turhaa ja pleonastista. Olisi riittänyt, että puhujan nimi painetaan kapiteelein (Minä, Hans) eikä kursiivilla. Lukija tajuaa kyllä, että koko seuraava kappale on repliikkiä ja sulkeissa oleva teksti Hansin isän huomautuksia. Suomentajalla on oikeus tällaiseen muutokseen riippumatta siitä, miten alkuteksti on laadittu. Totta kai käännöstä täytyy mukauttaa lukijakunnan kulttuurin mukaan ja typografisia virheitä saa korjata.

Voisikin sanoa, että suomentaja on osoittanut väärää uskollisuutta. Hän on kuvitellut, että hänen olisi oltava lähtötekstin nöyrä, suorastaan orjamielinen palvelija. Suomentajan on ensi sijassa palveltava kuitenkin suomen kieltä ja niin muodoin suomennoksen lukijaa. Tästä seuraa sekä velvollisuuksia (on tarkistettava suomennoksien nimiä ja sivunumeroita, mukautettava välimerkit ja lauserakenteet) että oikeuksia (tekstiä saa muuttaa suomalaisen luettavaksi, tehdä siitä oman suomennoksen). Kannattaisiko Riitta Pentin ensin perehtyä johonkin käännöstieteen perusoppikirjaan, kuten esimerkiksi Rune Ingon teokseen Lähtökielestä kohdekieleen?

3. Suomennoksesta voi havaita, että Riitta Pentti on kääntäjänä vielä aloittelija. Hän ei osaa kunnolla suomea eikä hän osaa kunnolla englantia. Hän ei esimerkiksi ymmärrä eräitä englannin verbimuotoja vaan suomentaa refleksiiviset muodot passiivilla (projisoitiin po. projisoitui). Tässä ei toki ole mitään pahaa tai hävettävää, sillä kaikki me olemme aloittaneet aivan tyhjästä. Viisivuotiaan pojan fobian analyysia voi kuitenkin pitää lähinnä aloittelijan käännös­harjoitelmana; siinä on paljon puutteita ja virheitä, ja suomentajalla on vielä pitkä tie edessään, ennen kuin hän voi laatia lukukelpoisia käännöksiä näin vaativista teksteistä. Riitta Pentti on lukenut lähtö­tekstiä huolimattomasti, eikä hän ole ottanut asioista selvää. Täytyy ihmetellä, miksi Yliopistopaino on ottanut julkaisu­ohjelmaansa näin keskeneräisen, sekavan, virheellisen ja puutteellisen suomennoksen, joka päälle päätteeksi on käännetty englannista eikä saksasta. Julkaisu saattaa Yliopistopainon ja psykoanalyysin outoon valoon. Lukiessa tuntuu siltä kuin teoksen kirjoittaja ei olisi täysissä sielun­voimissa. Ne, jotka ovat lukeneet alku­teoksen, tietävät että syy on kokonaan suomentajan.

Tarkastelen muutamia kirjoitus- ja käännösvirheitä. Seuraavassa luettelossa on vain murto-osa pahimmista vioista. En ehdi enkä jaksa korjata kaikkea, eikä tällainen korjaustyö taida kuulua velvollisuuksiinikaan.

Riitta Pentti sekoittaa jatkuvasti Freudin käsitteet Angst ja Schreck ja suomentaa molemmat ’peloksi’, vaikka ne ovat psykoanalyysissa eri asioita.

”Pipsa” on huono sanavalinta alkuteoksen sanalle Wiwimacher (sananmukaisesti ’se millä suoritetaan pissaaminen’). Pipsa viittaa liian selvästi vain tytön sukuelimeen. Pipsa on myös naisen etunimi. Peter Gayn Freud-teoksessa referoidaan myös tätä Freudin kirjoitusta, ja Rutanen käyttää sanoja piipi ja kikkeli. (Jostakin syystä hän ei missään vaiheessa tunge tekstiin mukaan englannintajan käyttämää sanaa.)

sivu 9: Vanhempi-lapsi -terapioista po. Vanhempi–lapsi-terapioista (sanaväli pois yhdysmerkin edestä).

sivu 13: Sitten, hetken kuluttua, ”Haikara tulee varmaan tänään.” (Jälkimmäinen pilkku korjattava kaksoispisteeksi.)

sivu 13: ”Mutta veri ei tule minun pipsastani.”
Korjaus: ’Mutta ei minun piipistäni tule verta.’ (Aber aus meinem Wiwimacher kommt kein Blut.)

sivu 15: ”Piirrä sinä itse se”, vastasin; jonka jälkeen hän lisäsi viivan kuvaani (Kuva 1.).
Korjattava: ’Piirrä sinä itse se’, vastasin, minkä jälkeen hän lisäsi viivan kuvaani (kuva 1).
(Riitta Pentti sekoittaa toistuvasti joka- ja mikä-relatiivipronominin, vaikka niillä on omat käyttöyhteytensä.)

sivu 16: – – nimittää sitä ”WC:kseen.” ’
Korjattava: – – nimittää sitä ’WC:kseen’.”
Samassa kohdassa on kolme virhettä. (a) Piste tulee tässä kohdassa sisemmän ja ulomman lainausmerkin väliin. (b) Lainausmerkin ja puolilainausmerkin väliin on ladottu tarpeeton sanaväli; näin tehdään ehkä englannissa mutta ei mieluusti suomessa. (c) Lainausmerkkejä käytetään ulompina lainausmerkkeinä ja puolilainausmerkkejä sisempinä.

sivu 16: ’kohdevalinnan’ po. ”kohteenvalinnan”. (Tarkistettu alku­tekstistä. Vakiintunut psykoanalyysin termi.)

sivu 18: Mariedlístä po. Mariedlista.

sivu 20: ”Miksi et pane sormeasi sinne?”
Korjaus: ’Miksi sinä et koske sinne sormella?’ (Warum gibst du denn nicht den Finger hin?)

sivu 20: ”Koska se olisi sopimatonta.”
(Alkutekstissä käytetään paljon vahvempaa sanaa Schweinerei ’sikailu, porsastelu, ruokottomuus’, ja se olisi otettava huomioon suomennettaessa. Lisäksi eläinviittauksella saattaa olla merkitystä.)

sivu 20: ”Koska se ei ole sopivaa.?” (Piste pois. Riviä alempana piste ja lainausmerkki ovat väärässä järjestyksessä.)

sivu 20: ”Mutta se on hyvin hauskaa”.
Korjaus: ’Mutta kivaa.’
(Alkutekstissä lukee vain: Aber lustig. Englanninnos — ja sitä myöten suomennos — on liian selittelevä. Sanoisiko suomalainen pikkupoika noin tuollaisessa tilanteessa?)

sivu 24: Ahdistava uni, siis.
Korjaus: Siis ahdistusuni.
(Tässä on englannin kielen mukainen lauserakenne, joka ei ole idiomaattista suomea. Lisäksi suomentaja ei tunne psykoanalyysin käsitteistöä; tässä olisi käytettävä ilmausta ahdistusuni. — Tarkistettu saksankielisestä alkuteoksesta.)

sivu 24: ’Hansilla on rakas pikku se ja se.’
Korjaus: ”Mutta onpas hänellä sievä pippeli.” (Tai: ”Voi kun hänellä on söötti pippeli.”)
(Alkutekstissä: Er hat aber ein liebes Pischl. Suomennos on mennyt täysin hakoteille, koska eri kielissä huudahdukset käännetään niin eri tavoin. Riitta Pentti ei myöskään ole edes miettinyt, mitä suomalais­nainen sanoisi vastaavassa tilanteessa.)

sivu 26: Tämän opimme, kun jatkamme.
Korjaus: Tämän saamme tietää jäljempänä.
(Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 26 ym. Viettienergia po. libido.

sivu 27: – – luultavasti luotettavia vihjeitä, kuten [sen] että Hans oli aina – –. (Lisättävä sana.)

sivu 28: Mutta ystävyydellä.
Korjaus: Eipäs hätäillä.
(Lisäksi perhelääkärin ”sitaatissa” ei alkuperin ole lainausmerkkejä: tyypillinen Freudin tehokeino. — Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 28: Pienen pojan hupsuja pelkoja – –.
Korjaus: Pikkupojan typeriä pelkoja – –.
(Alkutekstin dumm on jyrkempi kuin ”hupsu”.)

sivu 29: kaduilla ei ole paljoa liikennettä po. miel. kaduilla ei ole paljon liikennettä.

sivu 29: Sunnuntaina, 1. maaliskuuta (pilkku pois).

sivu 30: Minun huomiotani kiinnitti se, että hän sanoi ”sormi” ”käden” sijasta.
Korjaus: Kiinnitin huomiota siihen että hän sanoi ’sormi’ eikä ’käsi’.

sivu 33: tyhmyys (Hansin oireiden nimitys perhepiirissä) po. miel. vauhkous tms. (alkutekstissä Dummheit).

sivu 34: – – se on tietysti paikallaan.
Korjaus: – – se tietysti kasvaa siinä kiinni. (– – er ist ja angewachsen.)

sivu 34: Hän tuskin uskalsi mennä ulos etuovesta, mikä oli miellyttänyt häntä lounaan jälkeen.
Korjaus: Hän tuskin uskalsi mennä pihaportin ulkopuolelle, kun häntä vietiin sinne ruoan jälkeen.
(Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 35: – – monta asiaa, mitkä ovat yhteydessä hänen lohdulliseen huomautukseensa, mitä hän ei voinut ilmaista sanoin eikä ilmaista analyysin aikana.
Korjaus: – – monta seikkaa, jotka liittyvät hänen lohdulliseen huomautukseensa mutta joita hän ei voinut lausua eikä tämänkään analyysin aikana lausunut.
(Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 35: Olisi täysin tyypillistä käyttäytymistä, että kastraatio­uhkauksella olisi viiveellinen vaikutus ja pelko tämän minuuden kallisarvoisen osan menettämisestä ahdistaisi häntä – –.
Korjaus: Olisi täysin tyypillistä, että kastraatiouhkaus vaikuttaisi viipeellä ja hän nyt 1¼ vuotta myöhemmin pelkäisi menettävänsä tämän egolle kallisarvoisen osan.
(Suomentaja ei ole viitsinyt hioa eikä viimeistellä käännöstään, vaan kielenkäyttö vaikuttaa jatkuvasti epäluontevalta ja töksähtelevältä. Alkutekstissä aikamäärät on merkitty eri tavoin kuin suomennoksessa [esim. 3¾ vuotta eikä ”3 v 9 kk” ja 3½ vuoden ikäinen eikä ”kolme ja puoli -vuotias”]; lienee selvää, että olisi kannattanut noudattaa alkutekstin merkintätapoja.)

sivu 37: – – olen melko varma siitä.
Korjaus: – – olen aivan varma.
(Alkutekstissä lukee ganz bestimmt. Se ei ole ”melko varma”.)

sivu 41: – – ellen itse olisi yllyttänyt [häntä] siihen leikkisällä kerskailullani. (Lisättävä sana. Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 43: Valitetavasti po. Valitettavasti.

sivu 44: – – että minä menen pois hänen minua vastaan tuntemiensa vihamielisten toiveittensa vuoksi — sillä silloin hän olisi isä.
Korjaus: – – että koska hän kohdistaa minuun vihamielisiä toiveita, minä menisin pois — silloin hän olisi isä.
(Olisi syytä käyttää kursiivia vain silloin kun merkitään teosten nimiä ja kielen aineksia; muulloin korostukseen käytettäköön lihavointia. Gesammelte Werke käyttää tässä harvennusta. Sen voi oikein mainiosti muuttaa lihavoinniksi.)

Sivu 44: Ts.: analyysin mukaisesti jotkut valkoiset hevoset on jo myönnetty ”isäksi”, eivätkä ne enää pure; mutta on vielä olemassa toisia, mitkä purevat.
Korjaus: – – toisin sanoen jotkin valkoiset hevoset on analyysin ansiosta jo tunnistettu ’isäksi’ eivätkä ne enää pure; mutta on vielä toisia hevosia, jotka purevat.
(Alkutekstissä tämä ei ole itsenäinen virke.)

sivu 48: Sinullahan oli tyhmyys jo silloin?
Korjaus: Sinähän kärsit vauhkoudesta jo silloin?

sivu 50: – – tällä tavalla hän samaisti itsensä isäänsä.
Korjaus: – – tällä tavoin hän samastui isäänsä.
(Yksikön 3. persoonan omistusliitteen toistuminen häiritsee. Samastua-verbissä ei tarvita i:tä.)

sivut 52, 64: Miksi tekstiin on merkitty englanninkielisiä sanoja? Saksankieliset riittäisivät, ja ne olisi merkittävä kaarisulkeisiin ilman lainausmerkkejä mutta kursivoituina (Lumpfi, Wumpfi). Eivät ne englanninkieliset sanat kuulu tähän ensinkään — yhtä hyvin suomentaja voisi lisätä tekstiin venäjän- ja kiinankielisiä sanoja. Tässähän suomennetaan saksankielistä tekstiä suomalaiselle lukijalle — miksi suomentaja tuputtaa tarpeettomia englanninkielisiä sanoja mukaan? Sama virhe toistuu useissa alaviitteissä (nrot 2, 19, 25, 35 jne.). Suomentaja tuntuu olevan vailla suhteellisuudentajua, toisin sanoen hän ei kykene erottamaan olennaista epäolennaisesta. Kuitenkin se olisi yksi kääntäjän perusvaatimuksista.

sivu 54, rivi 8 ylhäältä: professori kirjoitetaan pienellä; se ei ole erisnimi. Saksan ja englannin kielessä ehkä käytetään tässä suurta alkukirjainta, mutta se ei tarkoita, että suuri alkukirjain kuuluisi suomen kieleen. Suomen kielessä suurta alkukirjainta käytetään eri tavoin — paljon säästeliäämmin — kuin vaikkapa englannissa.

sivu 58: – – kielsimme Hansia tekemästä sitä.
Korjaus: – – kielsimme Hansia tekemästä niin.

sivu 64: ”Hyi! tuo saa minut sylkemään! Mustat housut ja mustat hevoset myös saavat minut sylkemään, koska minun on kakittava.”
Korjaus: ’Hyi, tuo ellottaa minua! Myös mustat housut ja mustat hevoset ellottavat, koska minun täytyy kakkia.’
(Alkutekstin huudahdus Pfui, da spei ich on käännetty liian kirjaimellisesti.)

sivu 65: lahkolaisliikkeeseen kuuluvan lukkosepän työtä po. jugendilaisen rakennusmiehen tekoa.
(Sezessionistisch tarkoittaa ’jugendtyylistä’. Wienissä on paljon jugendilaista arkkitehtuuria. Puhekielessä sezessionistisch voi merkitä myös ’huonosti tehtyä työtä’. Suomentajan olisi pitänyt selvittää tällaiset seikat.)

sivu 65: – – ja se on hänestä harmillista.
Korjaus: – – ja se kiusaa häntä.
(Tarkistettu alkutekstistä. Lästig on jyrkempi kuin ”harmillinen”.)

sivu 65: kuullosti po. kuulosti. (Virhe toistuu sivulla 117.)

sivu 67: Oh ei, se ei ollut tyhmyyttä: se oli parodia – –.
Korjaus: Voi, ei se tyhmyyttä ollut vaan parodiaa – –.

sivu 69: kursivoiduille suuraakkosille ei alkutekstissä ole perusteita.

sivu 70: Miksi, sinä tiedät, että nukuin vielä.
Korjaus: Kuule, minähän nukuin vielä silloin.
(Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 73: – – kaikki oli loppu. Se oli pila.
Korjaus: – – kaikki oli syöty. Se oli menoa se.
(Loppu-sanaa ei voida käyttää suomen kielessä noin. Jälkimmäinen virke kuuluu saksaksi: Das war eine Hetz’. Hetze ei tosiaankaan ole ”pilaa”.)

sivu 74: ”Ja poikaviikari” (”scallywag”, engl. — herja tuhmista lapsista) ”myös”.
(Tässä on jälleen niin typerästi rakennettu virke, että ei voi kuin ihmetellä. Miten scallywag-sana liittyy ”kulttuurihistorialliseen kuvaukseen vanhasta Wienistä”? Englantiako siellä puhuttiinkin? Ja miksi sulkeissa oleva lisäys on sijoitettu noin omituisesti keskelle lyhyttä virkettä? Alkutekstissä lukee: Gsindelwerk: Schimpfwort für unartige Kinder. Kyse on jyrkemmästä sanasta kuin ”poikaviikarista”! Kakara tai vintiö tai varsinainen riiviö voisi olla lähempänä totuutta.)

sivu 79: Panin sen sinne, missä nappi viheltää – –.
Korjaus: Panin sen sinne, missä vinkupainike on – –.
(Kyse on vinkulelusta.)

sivu 89: Kyllä, hän oli ollut kauan aikaa.
Korjaus: Kyllä, jo kauan. (Ja, schon lange.)
(Englanninnos on liian pitkä ja selittelevä.)

sivu 89: Miksi, minulta.
Korjaus: No itseltäni.

sivu 92: samanlaiset viikset ja tukan po. samanlaiset viikset ja karvat (Haare).
(Ei rintakarvoja voi nimittää ”tukaksi”.)

sivu 97: naiviudentilassa po. naiiviuden tilassa.

sivu 98: tämä näyttää olevan eräs ominaisuus dementia preacox -nimen mukaan ryhmitetyille tiloille po. tämä näyttää olevan ominaista dementia præcoxiksi nimetyille tiloille.
(Tarkistettu alkutekstistä.)

sivu 100: Voitaisiin melkein sanoa, että olisi ollut liian järkyttäväää hänen maailmankatsomukselleen (’die Weltanschauung’, saks.), jos – –.
Korjaus: Voisipa sanoa, että hänen ”maailmankatsomuksensa” (Weltanschauung) olisi järkkynyt liikaa, jos – –.

sivu 106: – – Hansin tapauksen agorafobiaksi (avoimen paikan kaihtamiseksi, suom.), ellei – –.
Korjaus: – – Hansin tapauksen agorafobiaksi (torikammoksi), ellei – –.
(Ei pikkulisäykseen tarvitse erikseen merkitä, että se on suomentajan tekemä.)

sivu 107: ’ahdistushysteria’-nimitys po. nimitys ”ahdistushysteria”.

sivu 109: Voimme helposti muodostaa uudelleen, mitä tiedostamattomasti todella tapahtui.
Korjaus: On helppo rekonstruoida, mitä piilotajunnassa tosiasiallisesti tapahtui. (Der eigentliche Vorgang im Unbewußten läßt sich leicht rekonstruieren.)

sivu 110: sukupuolinen kiihtyminen po. sukupuolinen kiihottuminen.

sivu 110: hänen kiintymykseensä äitiin (kaksihahmotteinen rakenne).

sivu 111: – – hänen pelänneen oman masturbaationsa tyydyttämistä.
Korjaus: – – hänen pelänneen itsetyydytysmielihyvää.

sivu 111: viisitoista kuukautta po. 1¼ vuotta.

sivu 112: Vasta-alkajat psykoanalyysissa po. Aloittelevat psykoanalyytikot.

sivu 114: analyytikko voi onnistua saamaan tietää po. analyytikko voi onnistua saamaan tietoonsa.

sivu 116: – – eräästä tapahtumasta Gmundenissa, minkä vaikutelma – –.
Korjaus: – – eräästä Gmundenin-episodista, jonka vaikutus – –.
(Virhetyyppi toistuu.)

sivu 116: – – Hansin viettienergian muuttuminen ahdistukseksi projisoitiin hänen fobiansa pääkohteeseen, hevosiin.
Korjaus: – – Hansin libidon muuttuminen ahdistukseksi projisoitui hänen fobiansa pääkohteeseen hevosiin.

sivu 117: Englanninkielinen ilmaus ”gave birth to me” ei kuulu tähän kirjaan. Tapaus on kerrottu saksan kielellä, ja kyse on bohren- ja geboren-sanan samansointisuudesta (homonymiasta).

sivu 119: Ilmaus ”hämärä mielikuva junasta myöhästymisestä” sisältää kaksihahmotteisen rakenteen, ja se on siksi virheellinen. Ensin lukija luulee, että on ”hämärä mielikuva junasta”, mutta joutuu sitten korjaamaan hahmotustaan: kyseessä onkin ”hämärä mielikuva myöhästymisestä”. Korjausehdotus: hämärä mielikuva siitä, että myöhästyttäisiin junasta.

sivu 122: – – tyydytyksestä, mitä hän sai sukupuolielinten masturbaatiokiihotuksesta.
Korjaus: – – mielihyvästä, jota hän sai kiihottamalla sukuelimiään.

sivu 124: hänen kaksi toimivaa mielijohdettaan po. hänen kaksi aktiivista mielijohdettaan.

sivu 128: vihamielisyysvietti po. aggressiovietti.

sivu 130: toivomisenvaraa po. toivomisen varaa.

sivu 132: Sanalla sanoen, analyysi korjaa torjunnan paheksumalla.
Korjaus: Sanalla sanoen analyysi muuttaa torjunnan arvostelmaksi.
(Tarkistettu alkutekstistä. Virkkeen alussa olevaa lauseadverbiaalia ei suomen kielessä eroteta pilkulla.)

sivu 142, viite 1: – – esiintyy The Wolfman sairaskertomuksen esitietojen alussa (1918).
Korjaus: – – löytyy ”Susimiehen” sairauskertomuksen esitietojen alusta (suomeksi valikoimassa Johdatus narsismiin ja muita esseitä, s. 171–).

sivu 143, viite 12: – – selittämätön pystyviiva. Viittaus alkuperäispainokseen Jahrbuchissa osoittaa, että – –.
Korjaus: – – käsittämätön vaakaviiva. Kun asia tarkistettiin Jahrbuchin alkuperäispainoksesta, ilmeni että – –.
(Suomentaja on kääntänyt liian yksioikoisesti englannin reference-sanan.)

sivu 146, viite 65: Tästä fobioiden ominaisuudesta on keskusteltu myöhemmin.
Korjaus: Tätä fobioiden piirrettä pohditaan jäljempänä.

sivu 147, viite 77: saveloy po. Zervelatwurst. (Ollaan Itävallassa eikä Englannissa!)

sivu 147: viite 80 on täysin sekava, koska tekstiin on tungettu aiheettomia englannin kielen sanoja.

sivu 148, viite 102: kirjoituksessaan ’villianalyysista’ po. kirjoituksessaan ”Über ’wilde’ Psychoanalyse”.

sivu 149, viite 118: Paljon melua tyhjästä ei varmastikaan ole vuodelta 1950, ei myöskään Paavo Cajanderin suomennos.

Jne. jne. jne.

4. Tämä suomennos muuttuu sitä tympäisevämmäksi, mitä pitemmälle sitä lukee. Viisivuotiaan pojan fobian analyysin ostaja voi hyvin syin tuntea tulleensa huijatuksi. Painate loukkaa suomen kieltä ja Suomen kirjallista kulttuuria; kirjaa voi nimittää kulttuuriskandaaliksi.

Suomen tekijänoikeuslaissa on muutama kohta, jotka voivat so veltua tällaiseen julkaisutoimintaan. Lain 3. §:n 2. momentti kuuluu näin: Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä. Lain 1. §:n 1. momentin mukaan tekijän­oikeus kuuluu myös tieteellisen esityksen tekijälle.

Lain 53. §:n 1. momentti kuuluu näin: Jos kirjallisen tai taiteellisen teoksen suhteen tekijän kuoltua menetellään julkisesti sivistyksellisiä etuja loukkaavalla tavalla, on asetuksella määrättävällä viranomaisella valta, vaikka tekijänoikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut, kieltää sellainen menettely.

Kuinka tällainen julkaisu on voinut päästä kirjakauppoihin asti? Haluaisin rahani takaisin. Maksoin kirjasta 130 mk, vaikka se on täysin arvoton. Toivon myös, että voitte vetää painoksen pois kirja­kaupoista ja hävittää sen.

Kunnioittavasti

Markus Lång
Markus Lång