Julkisen sanan neuvosto ratkaisi 20. 5. 2015 Helsingin Sanomain eduksi kanteluni (3. 1. 2015), joka koski sanan ”kusimanse” harhaanjohtavaa käyttöä lehden ”tiedesivuilla” (asianro 5708/SL/15). Lehden vastaava päätoimittaja Kaius Niemi oli laatinut 7. 4. 2015 vastineen, jonka pohjalta kantelu ratkaistiin.
Esitän seuraavaksi muutamia huomautuksia Niemen vastineen johdosta. Huomautukseni eivät perustu Julkisen sanan neuvoston ratkaisun referaattiin vaan Niemen alkuperäiseen 2-sivuiseen kirjelmään, joka lähetettiin minulle erillisen pyynnön jälkeen viikolla 22/2015. Kirjelmässä on kosolti asiavirheitä.
Ongelmallista Niemen vastineessa on ennen kaikkea se, että hän asettuu voimakkaasti puolustamaan ”nisäkäsnimistötoimikunnan” ehdotusta, jonka suomen kielen lautakunta oli hylännyt jo seitsemisen vuotta sitten. Silti päätoimittaja Niemen mukaan ”Helsingin Sanomat pitää näin ollen nimistöehdotusta painavana”. Välillä Niemi turvautuu eksyttävään retoriikkaan, koska hän ei pyri selvittämään, mitä asiassa on pidettävä totena, vaan ajamaan sanomalehtensä etua.
Hiukan hämmentävää tarinassa on se, että vaikka Helsingin Sanomat ilmoittaa pitävänsä kyseisen ryhmittymän ehdotusta painavana, lehti ja Niemi kirjoittavat ryhmittymän nimen ylimalkaisesti: ”nisäkkäiden nimistötoimikunta”, ”nisäkästoimikunta”, ”nisäkäsnimistötoimikunta”.
Päätoimittaja Niemi puolustelee kyseisen ryhmittymän arvovaltaa seuraavasti:
”Hän [kantelija] moittii myös sitä, että Helsingin Sanomat jättää kertomatta, ettei mikään virallinen valtion taho ole perustanut tai hyväksynyt kyseistä toimikuntaa.”
En kirjoittanut ”valtiosta” mitään. Nimitys ”toimikunta” on kuitenkin ilmeisen harhaanjohtava. Nimityksellä pyritään synnyttämään vaikutelma, että ryhmän jäsenet muka toimisivat virkavastuulla.
”Toisin kuin kantelija antaa ymmärtää, nisäkäsnimistötoimikunta ei kuitenkaan ole mikä tahansa sattumanvarainen ihmisryhmä.”
Kyseisen ”toimikunnan” kokoonpano vaikuttaa sikäli sattumanvaraiselta ja mielivaltaiselta, ettei siihen kuulu ainuttakaan kielitieteen edustajaa. Tähän on suomen kielen lautakuntakin kiinnittänyt huomiota.
”Nisäkäsnimistötoimikunta on tiedeyhteisön itsensä perustama – –.”
Tiedeyhteisö ei ole perustanut kyseistä toimikuntaa eikä ole antanut sille mitään tehtävää eikä luovuttanut sille mitään oikeuksia. Päätoimittaja Niemi ei osoita ainuttakaan kansallista tai muuta tieteellistä yhteisöä (esimerkiksi Suomalaista Tiedeakatemiaa), joka olisi kyseisen ryhmittymän perustanut, eikä viittaa mihinkään sopimus- tai toimeksiantoasiakirjaan, jossa suomalaisen tiedeyhteisön jäsenet olisivat tieteellisten seurojen välityksellä ilmaisseet valtuutuksensa. Kyse on silkasta omavaltaisuudesta ja kuppikuntaisuudesta.
Kyseisellä ryhmittymällä ei niin muodoin ole minkäänlaista toimivaltaa eikä oikeutetta ryhtyä sitovasti sääntelemään yhteisiä asioita.
”– – ja se koostuu suomalaisen eläintieteellisen tutkimuksen konkareista ja kärkinimistä.”
Kuten todettua ryhmittymään ei kuulu ainuttakaan kielitieteen edustajaa. Sanojen johtaminen ei kuulu niinkään eläintieteen vaan soveltavan kielitieteen alaan. Ryhmittymän työn laatu osoittaa, ettei jäsenillä ole riittävää kielitieteellistä ammattitaitoa eikä myöskään aivan täydellistä asiallisuuden tajua.
Eläinnimistön kehittäminen ja sanojen johtaminen edellyttää paitsi eläintieteellistä myös kielitieteellistä pätevyyttä.
”Vapaaehtoisesti ja palkatta toimiva asiantuntijaryhmä kokoontuu kerran kuussa.”
Vapaaehtoisuus ja palkattomuus osoittavat, ettei ryhmittymällä ole mitään virallista eikä vakuuttavaa asemaa. Työn tulosten perusteella kyse on lähinnä harrastus- ja virkistystoiminnasta, jota harjoitetaan omaksi huviksi ja jonka ulkopuolelle kielitieteen edustajat näkyy varta vasten suljetun.
Kyseisen ryhmittymän ei myöskään tarvitse noudattaa toiminnassaan mitään sääntöjä, ei esimerkiksi hallintolain 9 §:ssä säädettyä asiallisen kielenkäytön vaatimusta eikä 45 §:n perusteluvaatimusta, toisin kuin Kotimaisten kielten keskuksen, joka toimii virkavastuulla. ”Nisäkäsnimistötoimikunnan” toimista ei myöskään voi valittaa eikä kannella millekään laillisuutta valvovalle taholle – oikeussuoja puuttuu.
”Nisäkäsnimistötoimikunta” peukaloi kansalliskieltä omavaltaisesti, laittomuuden tilassa, eikä se ole vastuussa kenellekään. Vestigia terrent.
”Nisäkäsnimistötoimikunnan vuonna 2008 laatiman eri lajien suomenkielisen nimistön käyttöä ovat osaltaan suositelleet alan johtavat suomalaiset tieteelliset yhdistykset, Suomen nisäkästieteellinen yhdistys sekä Suomalainen Biologian seura Vanamo, joka osaltaan koordinoi eliöryhmien suomenkielisen nimistön kehittämistä.”
Sellaista yhdistystä kuin ”Suomen nisäkästieteellinen yhdistys” ei ole olemassa, mutta ”nisäkäsnimistötoimikunnan” jäsen Heikki Henttonen on myös Suomen nisäkästieteellisen seuran puheenjohtaja. Voisiko hänen johtamansa seura olla suosittelematta ”nisäkäsnimistötoimikunnan” toimia, jos tästä seurasta tosiaankin on kysymys? Suosittelu vaikuttaa esteelliseltä.
Myöskään sellaista yhdistystä ei ole olemassa kuin ”Suomalainen Biologian seura Vanamo”. Kaius Niemi lienee tarkoittanut Suomen Biologian Seura Vanamo ry:tä.
Yksikään kielitieteellinen yhdistys (esimerkiksi Kotikielen seura ry) ei ole suosittanut kyseisen nimiehdotuksen käyttöä. Koska sanaston kehittäminen kuuluu kielitieteen alaan, on harhaanjohtavaa väittää, että ”alan johtavat suomalaiset tieteelliset yhdistykset” olisivat ehdotusta suositelleet.
Suomen Metsästäjäliitto totesi vuonna 2009: ”Metsästäjäliitto kuitenkin suosittaa metsästäjiä käyttämään edelleen perinteisiä lajinimiä, jotka esiintyvät myös metsästyslainsäädännössä.”
Kyseisen ehdotuksen suositteleminen – vastoin kielenhuollon perusteltua kantaa – osoittaa erittäin heikkolaatuista tieteellistä arvostelukykyä.
”Toisin kuin kantelija antaa ymmärtää, nisäkkäiden nimiä ei Suomessa virallisteta millään tavalla.”
Kotimaisten kielten keskus on ainut taho, jolle on eduskuntalaissa perustettu oikeus suomen kielen huoltoon. Kun ”nisäkäsnimistötoimikunta” ja Helsingin Sanomat katsovat voivansa väheksyä virallisen kielenhuollon suosituksia, joilla on virallinen asema ja jotka perustuvat alan parhaaseen tieteelliseen tutkimukseen, ne ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja viime kädessä vähättelevät paitsi kielitieteen pätevyyttä myös oikeusvaltiota.
En myöskään kantelukirjoituksessani antanut ymmärtää, että nisäkkäiden nimet virallistettaisiin jollakin tavoin. Kysymys on vain siitä, että Kotimaisten kielten keskuksen esittämä suositus on äärettömän paljon painavampi kuin ”nisäkäsnimistötoimikunnan”.
”Virallisillakaan kielenhuoltoelimillä ei siten ole eläinten nimien suhteen mitään juridista tai lopullista määräysvaltaa, vaan ne antavat ainoastaan suosituksia.”
Suomen kielen lautakunnan esittämä hyväksyntä on käytännössä korkein mahdollinen ”virallistaminen”, mitä suomen kielen osalta on mahdollista esittää. ”Nisäkäsnimistötoimikunnalla” ei ole mitään parempaa tai korkeampaa kielitieteellistä pätevyyttä, jonka nojalla suuren yleisön olisi suhtauduttava sen esityksiin vakavammin kuin suomen kielen lautakunnan kielitieteellisesti perusteltuun kannanottoon.
”Suomen kielen lautakunnan torjuva kanta ei siten ole velvoittava, eikä esimerkiksi sanomalehti ole siten kielessään sidottu siihen.”
Viranomaisten on toiminnassaan kuitenkin noudatettava suomen kielen lautakunnan suosituksia, esimerkiksi silloin kuin eläin mainitaan lakitekstissä. Tähän velvoittaa hallintolain 9 §:ssä säädetty asiallisen kielenkäytön vaatimus.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Helsingin Sanomat ilmaisee suoraan väheksyvänsä virallista kielenhuoltoa ja tekevänsä niin kuin tahtoo. Kannattaa miettiä, tukeako sellaisen sanomalehden osakkeenomistajia 349 eurolla vuodessa.
”Samaten nisäkäsnimistötoimikuntakin on tahollaan laatinut kusimansen nimestä vain suosituksen, kuten Helsingin Sanomat jutussa muotoileekin.”
Uutisen perusteella syntyy kuitenkin käsitys, että ”kusimanse” olisi nykyinen nimi sillä perusteella, että ”nisäkkäiden nimistötoimikunta” oli päätynyt suosittamaan uutta nimeä. Kotimaisten kielten keskuksen kannasta ei uutisessa mainita halaistua sanaa.
”Jutussa ei väitetä, että mango nimenä olisi poistunut käytöstä – –.”
Uutisessa nimenomaisesti kirjoitetaan: ”Aiemmin kusimanse tunnettiin mangona, mutta nisäkkäiden nimistötoimikunta päätyi suosittamaan uutta nimeä vuonna 2008 – –.” Lukijalle syntyy kyllä väistämättä käsitys, että ”kusimanse” olisi eläinlajin uusi, nykyisin käytettävä nimi ja että mango olisi ollut aiempi nimi.
”Kieli ei koskaan pysy muuttumattomana – –.”
Päätoimittaja Niemi alkaa opettaa kielitiedettä Julkisen sanan neuvostolle, mutta kielitieteen näkökulmasta hänen oppinsa vaikuttavat ylimalkaiselta ja amatöörimäiseltä retoriikalta.
Itse asiassa kieli pysyy pitkiä aikoja muuttumattomana. Islannin kieli on erinomainen esimerkki konservatiivisesta kielestä, ja myös suomen kieltä on luonnehdittu ”jääkaappikieleksi”, jossa vanhat germaaniset lainasanat (esimerkiksi kuningas) ovat säilyttäneet vanhan hahmonsa.
Päätoimittaja yrittää asiantuntemattomalla väitteellä vähätellä ja hämärtää virheiden ja tahallisten väärinkäytösten luonnetta: ne olisivat muka vain ”kielen muuttumista”, jota ei voida välttää vaan joka täytyy vain hyväksyä. (Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä, miten niiden pitäisi olla.) Tässä tapauksessa hänen lehtensä on omalla kyseenalaisella menettelyllään synnyttämässä asiantilaa, johon hän sitten vetoaa.
”– – vaan kieli elää ja kehittyy.”
Myös tässä on kysymys retorisesta harha-argumentista. Kaikki kielen muuttuminen ei ole ”kehittymistä”, vaan kielenturmelu heikentää kielen käyttökelpoisuutta, vaikkapa silloin kun käsitteet ”numero” ja ”luku” menevät sekaisin.
Vaikka kielessä tapahtuu muutoksia, ei tämän ylimalkaisen seikan mainitseminen riitä perustelemaan sitä, että kyseisen toimijan ajama muutos olisi tapahtunut kielessä spontaanisti tai että kieli olisi ylimalkaan muuttumassa niin kuin hän väittää. Hän kiiruhtaa asioiden edelle ja koettaa päätellä yleisestä yksityiseen tavalla, joka ei säilytä totuutta.
”Sama [muuttuminen, eläminen, kehittyminen] koskee tieteen termejä.”
Kukaan ei voi muuttaa tieteen termejä yksipuolisesti, vaan termiuudennokset on hyväksyttävä tiedeyhteisössä ja niiden on myös noudatettava asianomaisen kielen normeja. Myös kielitieteilijät kuuluvat tiedeyhteisöön.
”Eläinlajien nimet ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa monin paikoin.”
Niemen väite on ylimalkainen ja eksyttävä. Todellisuudessa eläinnimistö ei ole viime vuosikymmeninä muuttunut paljonkaan, eikä Niemi mainitse ainuttakaan konkreettista esimerkkiä saati suhteuta niitä kokonaisuuteen.
”Kielen käyttäjät lopulta ratkaisevat, vakiintuuko jonkin eläinlajien nimike elävään kieleen vai ei.”
Kantelunalaisessa uutisessa ei lukijoille jätetä mitään valinnanvaraa, vaan nimenmuutos esitetään tapahtuneeksi tosiasiaksi. Helsingin Sanomain lukijoita pyritään siis erehdyttämään, niin kuin kantelussani selostin. Lisäksi eksoottisten eläinten nimet ovat luonteeltaan sellaisia, että käytännössä asiantuntijat ratkaisevat ne ja suuren yleisön edustajat katsovat tietosanakirjasta, mikä on jonkin eläinlajin nimi.
”Helsingin Sanomat katsoo, että toimittaja on pyrkinyt jutussa totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, koska kusimansesta esitetyt faktat pitävät paikkansa.”
Toimittaja Niko Kettunen ei pyri jutussaan totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, koska mangon nimestä esitetyt tiedot eivät pidä paikkaansa. Eläin tunnetaan yhä nimellä mango, toisin kuin Kettunen kirjoittaa (”aiemmin – – tunnettiin – –, mutta – –”).
”Lisäksi faktojen ja sepitteellisen aineiston sekoittumisen vaaraa ei ole. – – Samoin lukijat ovat voineet erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.”
Eläinlajin nimestä esitetyt ”faktat” eivät pidä paikkaansa, ja koko artikkeli on tulkittavissa ainoastaan faktaksi, koska se on sijoitettu lehden ”tiedesivuille”; humoristinen tyyli ei mitenkään kohdistu uuteen nimisuositukseen, vaan uusi nimi esitetään tapahtuneeksi tosiasiaksi, ja se on oikeastaan uutisen lähtökohta ja pääaihe: virtsan ja tamperelaisuuden yhdistäminen kiusallisen pueriililla tavalla. Mitään alkuperäisen uutisen ainesta ei osoiteta sepitteelliseksi, eikä ”nisäkäsnimistötoimikunnan” suositusta osoiteta mielipiteeksi – vaikka uutisen yleissävy on jotenkin ”höpöttävä”.
”Lisäksi tiedon lähteeseen eli nisäkäsnimistötoimikuntaan on suhtauduttu Journalistin ohjeiden edellyttämällä kriittisyydellä, kuten yllä olevasta taustoituksesta käy ilmi.”
”Nisäkäsnimistötoimikunnan” nimistöehdotuksen pätevyyteen ei suhtauduta itse uutisessa kriittisesti; ehdotuksen vain vihjataan syntyneen äänestyksen tai muun neuvottelun jälkeen ja tamperelaisedustajat olivat ilmeisestikin jääneet vähemmistöön. Alkuperäistä uutista ei myöskään pidä arvioida sen perusteella, mitä lehti jälkikäteen kirjoittaa, koska jälkikätinen taustoittelu ei tavoita alkuperäisen uutisen lukijoita.
Julkisen sanan neuvosto kirjoittaa ratkaisussaan: ”Tekstin tyylistä oli kuitenkin pääteltävissä, että kyse ei ollut tieteelliseksi tarkoitetusta uutisesta.”
Ratkaisu on hiukan hämmentävä. Pitäisikö kuitenkin iloita siitä, että Julkisen sanan neuvosto ei pidä Helsingin Sanomain ”tiedesivuilla” julkaistua uutista tieteellisenä?
Markus Lång