Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous.

(Julkiluettava saarnastuolista.)      

Me ALEKSANDER Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m.   T e e m m e   t i e t t ä v ä k s i :  Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä ja sittenkuin uusi yleinen rikoslaki Suuriruhtinaanmaalle sekä asetus rangaistusten täytäntöönpanosta tänä päivänä on annettu, tahdomme Me rikoslain voimaanpanemisesta ja siitä mitä sen johdosta on vaarinotettava täten armossa säärää seuraavaisesti:
  1 §. Se yleinen rikoslaki ja rangaistusten täytäntöönpanoa koskeva asetus, jotka nyt ovat hyväksytyt ja noudatettaviksi otetut, niin myös tämän asetuksen säännökset käyvät voimaan Tammikuun 1 p. 1891. Samana päivänä lakkaavat voimassa olemasta 1734 vuoden lain Rikos- ja Rangaistuskaari sekä kaikki ne säännökset, jotka selittävät tahi muuttavat jotakin mainituissa kaarissa olevaa taikka niihin jotakin lisäävät. Sama olkoon laki Marraskuun 26 p:nä 1866 annetusta, vapausrangaistusten toimeenpanemista koskevasta asetuksesta.
  Samana päivänä lakkaavat, kuitenkin niillä poikkeuksilla, jotka 2 §:ssä mainitaan, voimassa olemasta niinikään kaikki 1734 vuoden lain muissa kaarissa, taikka erityisissä laeissa, asetuksissa tahi uhkasakko-kielloissa olevat rangaistusmääräykset rikoksista, joista rikoslaissa on rangaistus säädetty.
  Se, mitä jälempänä tässä asetuksessa säädetään, on samaten, 1 momentissa määrätystä päivästä alkaen, käytännöstä poistava vanhemmat, sen kanssa ristiriidassa olevat säännökset.
  2 §. Noudatettavana olkoon edelleen mitä valtiopäiväjärjestys, kirkkolaki ja merilaki säätävät eräistä niissä mainituista rikoksista, sekä mitä Suomen sotaväen rikoslaki ja erityiset asetukset määräävät niiden tekemistä rikoksista, jotka ovat Suomen sotapalveluksessa taikka muuten vastamainitun lain alaiset, samoin myöskin eräiden asetusten säännökset esimiehen, Ulosottokaaren 1 luvun 7 §:ään ja Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 26 §:ään perustuvasta, vallasta määrätä erinäisiä rangaistuksia virkamiesten laiminlyömisistä, niinikään säännökset eräiden koulu- tahi yliopistonuorison tekemäin hairausten rankaisemisesta.
  Tämän rikoslain määräyksiä älköön käytettäkö niiden rikoksiin, jotka kuuluvat Suomenmaahan sijoitettuun Venäjän sotaväkeen, älköötkä sen määräykset myöskään koskeko sitä, mikä on säädetty eräistä rikoksista, joita kreikkalais-venäläisen hengellisen säädyn jäsenet tekevät.
  3 §. Rikoksiin, jotka tehtiin vanhemman lain voimassa ollessa, mutta joista ennen rikoslain voimaan tulemista ei ole annettu tuomiota, joka on päässyt taikka saa päästä lainvoimaiseksi, käytettäköön sitä lakia, joka lievempi on.
  4 §. Siitä päivästä alkaen, jolloin rikoslaki kävi voimaan, on huomioon otettava:
  1. että vanhemmassa laissa rangaistukseksi säädettyä rauhattomuutta, suomitsemista, kaularaudan käyttämistä pakkotyössä, julkipanemista häpeämään, rikoksen kuuluttamista kirkossa, muuta häpeärangaistusta ja anteeksianomusta ei enää saa kellekään tuomita, eikä myöskään, jos joku näistä rangaistuksista on rikoksentekijälle tuomittu, sitä täytäntöön panna; sekä myös ettei rikoksentekijän ruumista enää saa määrätä häpeällisesti haudattavaksi hautausmaahan tahi sen ulkopuolelle eikä sellaista määräystä täytäntöön panna;
  2. että maanpakolaisuutta ei saa kellekään tuomita eikä myöskään täytäntöön panna, sekä että, kun rikos, josta ei ole lopullista tuomiota annettu, on vanhemman lain mukaan rangaistava ainoastaan maanpakolaisuudella, rikoslakia tulee käyttää, jos siinä on rangaistus siitä rikoksesta säädettynä;
  3. että kunnian ja kansalaisluottamuksen menettämistä ei saa kellekään tuomita vanhemman lain mukaan, vaan että, kun rikoksesta vanhemmassa laissa on säädetty jompikumpi näistä rangaistuksista ja rikoslaki samanlaisesta rikoksesta määrää kansalaisluottamuksen menettämisen, sellainen seuraus on tuomittava rikoslain mukaan;
  4. että raippa- tahi vitsarangaistusta, joka vanhemmassa laissa on ehdottomasti taikka sakon asemesta määrätty, ei saa kellekään tuomita eikä täytäntöön panna, vaan että vankeutta rikoslain mukaan on sen sijasta tuomittava kolme kertaa niin pitkä aika kuin sitä vesileipä-vankeutta, joka vanhemman lain mukaan olisi vastannut raippa- tahi vitsarangaistusta;
  5. että vesileipä-vankeuden sijasta, joka vanhemmassa laissa on ehdottomasti määrätty taikka joksi nyt kumotun vanhemman lain nojalla tuomittu sakko tulisi muuntaa, on tuomittava vankeutta rikoslain mukaan kolme kertaa niin pitkä aika, kuin vanhemmassa laissa rikoksesta säädetyn vesileipä-vankeuden aika on;
  6. että, milloin rikoslain nojalla tuomittu sakko sattuu yhteen sellaisen vankeuden kanssa, joka 4 ja 5 kohdan mukaan tulee ehdottoman raippa- tai vitsarangaistuksen taikka ehdottoman vesileipä-rangaistuksen sijaan, korkein sakkomäärä, mikä rikoslain 2 luvun 5 §:n mukaan vastaa sanottua vankeusrangaistusta, on yhdistettävä tuomittuun sakkoon, ja yhteen laskettu sakkomäärä sitten mainitun lainpaikan mukaan muunnettava vankeudeksi;
  7. että, milloin rikoslain nojalla tuomittu sakko sattuu yhteen 4 tahi 5 kohdassa mainitun sakon kanssa, muuntorangaistus on laskettava niiden perusteiden mukaan, jotka 6 kohdassa säädetään siinä sanottua tapausta varten;
  8. että vesileipä-vankeuden sijasta, joksi sakko vanhemman, nyt kumoamatta jääneen lain mukaan tulisi muuntaa, on tuomittava vankeutta rikoslain 2 luvun 5 §:n mukaan;
  9. että sellaisen vankeuden sijasta, jota vanhemman lain mukaan tulisi jollekulle tuomita ehdottomasti taikka sakon tahi uhkasakon asemesta, samoin kuin sellaisen työnkin sijasta, joka sakkoa tahi uhkasakkoa muunnettaessa olisi tuleva vankeuden asemesta, on tuomittava vankeutta rikoslain mukaan, vaan että tätä vankeusrangaistusta, jos rikos tehtiin ennen sitä päivää, jolloin rikoslaki kävi voimaan, ei saa panna korkeampaa, kuin se vankeus on, johon rikollisen olisi sellaisessa tapauksessa saattanut vanhemman lain mukaan tuomita; sekä
  10. että vanhemman lain säätämiä vapausrangaistuksia, niiden laadun ja tämän asetuksen säännösten mukaan, vastaa rikoslain määräämä kuritushuone- ja vankeusrangaistus.
  5 §. Sellaista vanhempaa lakia tahi asetusta käytettäessä, joka tämän asetuksen kautta ei ole kumottu, on sen lisäksi, mitä 4 §:ssä säädetään, huomioon otettava:
  1. että jokainen sellaisessa vanhemmassa laissa tehty viittaus rangaistusmääräykseen, mikä 1 §:n mukaan lakkaa voimassa olemasta, on pidettävä viittauksena rikoslakiin, jos siinä on rangaistus säädettynä siitä rikoksesta, josta viittaus on tehty, mutta muussa tapauksessa raukeava;
  2. että se määräys, jonka mukaan rangaistuksia yhdistettäessä yksinomais- ja uhkasakot eräissä tapauksissa raukeavat, lakkaa voimassa olemasta niihin rikoksiin nähden, jotka tehtiin sen päivän jälkeen, jolloin rikoslaki kävi voimaan; sekä
  3. että, milloin rikoslaki säätää, että jotakin määräystä ei saa sovittaa rikokseen, joka on verrattava sanotun lain 41, 42, 43 ja 44 luvussa mainittuihin rikoksiin, sellaisena on pidettävä jokainen rikos, josta vanhempi laki säätää ainoastaan sakkoa taikka vankeutta korkeintaan kuusi kuukautta.
  6 §. Vanhempaa lakia käytettäessä 3, 4 ja 5:ssä §:ssä mainituissa tapauksissa on muuten huomioon otettava:
  1. että sakot ja uhkasakot menevät kruunulle; samoin myös se menetetty tavara, joka ei ole asianomistajalle tuomittava;
  2. että perinnön tahi perimysoikeuden menettämistä ei saa rikoksesta tuomita muissa kuin Perintökaaren 6 luvussa mainituissa tapauksissa;
  3. että mitä rikoslaki säätää, 3 luvussa niistä perusteista, jotka poistavat rangaistavaisuuden tahi sitä vähentävät, 4 luvussa yrityksestä, 5 luvussa osallisuudesta, 6 luvussa rikoksen uusimisesta, 7 luvussa rangaistusten yhdistämisestä, 8 luvussa oikeudesta panna rikokset syytteesen ja rangaistukset täytäntöön sekä 9 luvussa vahingonkorvauksesta, on noudatettava, ellei rikosta tahi rikoksia ollut tehty ennen kuin rikoslaki kävi voimaan ja ellei vanhempi laki ole lievempi;
  4. että oikeus panna rikos syytteesen ja tuomittu rangaistus täytäntöön on, kun rikoksesta rikoslaissa säädetään rangaistus ja vanhempi laki ei ole lievempi, raukeava sen ajan kuluessa, jolloin sellainen oikeus, siihen rangaistukseen nähden, joka rikoslaissa on rikoksesta säädettynä, rikoslain mukaan raukee; sekä
  5. että vanhemman lain säännöksiä vahingonkorvauksien muuntamisesta ruumiinrangaistukseksi tahi työksi yleisessä työlaitoksessa ei saa käyttää.
  7 §. Jos joku vanhemman lain mukaan on kärsinyt yleistä lajia olevan rangaistuksen sellaisesta rikoksesta, josta rikoslain mukaan pitää, jos se uusitaan, tulla isompi rangaistus; on hän, kun hän samanlaiseen rikokseen havaitaan syypääksi, rangaistava sen uusimisesta.
  8 §. Jos joku tavataan kuolleena eikä tiedetä hänen tautiin kuolleen; tulee poliisiviranomaisen heti, luotettavain miesten läsnä ollessa, tutkia, onko vainaja omasta tai toisen kädestä saanut surmansa, ja, jos siihen on pienintäkin aihetta, kiireesti antaa asiasta tieto Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalle, jonka tulee asianhaarain mukaan määrätä, onko lääkärin katsastus ja oikeuden tutkimus toimitettava, vai eikö, ennen kuin kuolleen saa haudata. Kruununvoudilla maalla sekä pormestarilla, poliisimestarilla ja järjestysmiehellä kaupungissa olkoon myöskin lupa, ilmoittaen asian Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalle, pyytää asianomaista lääkäriä katsastamaan kuolleen ruumista sekä tutkittavaksi ilmoittaa asia tuomarille, jolla niinikään on valta määrätä sellainen katsastus pidettäväksi.
  9 §. Joka jotakin tapaa tahi löytää, antakoon sen kohta ilmi ja kuulututtakoon neljäntoista päivän kuluessa siitä lähimmässä kirkossa maalla, taikka kaupungin kirkoissa, tahi sanomalehdessä, jos sellaista siinä kaupungissa annetaan ulos. Jos kadottanut tulee ja näyttää sen omaksensa; saakoon sen takaisin ja antakoon kohtuulliset löytäjäiset. Ellei hän tule yhden vuoden kuluessa kuuluttamisen jälkeen; pitäköön löytäjä löytämänsä.
  Sama olkoon laki muinaisaikaisen rahan, aseen, työkalun, koristuksen, astian tahi muun muinaiskalun löytämisestä; kuitenkin olkoon sen tarjoomisesta kruunulle ja muinaislöydön lunastuksesta voimassa mitä siitä on erittäin säädetty. Muusta maahan kaivetusta aarteesta, vedenpohjasta löydetystä tavarasta tahi muusta senkaltaisesta, jolla ei omistajaa ole, ottakoon maanomistaja puolen ja löytäjä toisen puolen.
  Laivalöydön ja merihylyn ilmoittamisesta ja kuuluttamisesta sekä oikeudesta sellaiseen löytöön säädetään merilaissa.
  10 §. Joka löytää hevosen, härän, lehmän, lampaan, vuohen, taikka minkä kotoeläimen tahansa, kuulututtakoon niinkuin 9 §:ssä sanotaan, ja saakoon omistajalta korvauksen ruokosta sekä kaikista muista tarpeellisista kuluista, eläimestä nautittu hyöty pois luettuna. Ellei oikea omistaja tule yhden vuoden kuluessa kuuluttamisen jälkeen; olkoon eläin löytäjän oma. Jos joku ottaa talteen toisen kotoeläimen, jonka hän on tiluksiltaan tavannut; olkoon laki se, mikä säädetään asetuksessa, joka koskee tilusten rauhoittamista kotoeläinten vahingonteolta.
  11 §. Jos siitä, mikä näytetään entiseltä haltijalta viedyksi näpistämisen, varkauden, ryöstön tahi kiristämisen kautta, syntyy riita, ja jos se, jonka haltuun esine on joutunut, todistaa sen ottaneensa vastaan vilpittömässä mielessä; antakoon kuitenkin pois riidanalaisen esineen ilman lunastusta, ja hakekoon vahingonkorvausta saantomieheltään taikka siltä, jonka rikoksen kautta esine on hänelle joutunut.
  12 §. Älköön kukaan omin valloin ottako takaisin sitä, minkä tuntee omaksensa, olkoonpa häneltä rikoksen kautta vietyä, taikka kadonnutta, vaan turvautukoon poliisiviranomaiseen taikka tuomariin; ottakoon kuitenkin omansa takaisin irtaimelta tahi tuntemattomalta mieheltä, taikka siltä, jonka varoo karkaavan, taikka rikoksentekijältä verekseltään.
  13 §. Jos joku syystä pitää epäluuloa, taikka tietää, missä varastettua tahi muuta rikoksen kautta häneltä vietyä tavaraa on; pyytäköön kruununvoudilta tahi nimismieheltä maalla, tahi maistraatilta, poliisikamarilta tahi järjestysoikeudelta, taikka pormestarilta, poliisimestarilta tahi järjestysmieheltä kaupungissa luvan sieltä etsiä, ja sanokoon missä ja millaista hän on kadottanut, ja myös pyyntönsä perusteet, niinkuin että epäluulon alainen on ennen varastanut, taikka että sellaista kalua on hänellä nähty, taikka että hän on sitä myynyt, taikka että hän piilee ja näyttää asiata karttavan, taikka että hän on ollut sellaisten seurassa, joita on aihe siitä rikoksesta syyttää. Näissä ja muissa senkaltaisissa tapauksissa älköön etsintöä häneltä kiellettäkö; vaan menköön hän sinne kahden lautamiehen tahi kahden vannotetun kaupunginpalvelijan, taikka kahden muun uskotun miehen kanssa, ja ilmoittakoon siellä naapureille tahi isännälle, että he ovat sinne lähetetyt. Ellei isäntä itse ole kotona, vaan hänen vaimonsa, taikka, jos hän on naimaton, se, jonka hän on pannut talouttansa hoitamaan; pidettäköön etsintö sittenkin. Jos etsittyä ei tavata; näyttäköön etsinnön pyytäjä toteen laikka vahvistakoon valallansa, että hän on omansa kadottanut ja ettei hän ilkeydestä ole etsintöä pyytänyt. Älköön muulla tavalla omin valloin etsintöä pidettäkö. Joka sen tekee, rangaistakoon niin kuin rikoslain 24 luvussa sanotaan.
  14 §. Jos jotakuta todennäköisillä perusteilla epäillään salahankkeista valtion turvallisuutta vastaan taikka muusta törkeästä rikoksesta, taikka pahantekijän kätkemisestä; pitäköön hänen luonaan kotoetsinnön, jos se asian ilmi saamiseksi katsotaan tarpeelliseksi, Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltija, taikka kruununvouti tahi nimismies maalla, taikka maistraatinjäsen, kaupunginviskaali tahi poliisimies kaupungissa. Asioissa, jotka koskevat väkeväin juomain luvatonta valmistusta, kuljetusta, varastossa pitoa tahi myymistä, sekä tulliasioissa pidettäköön myöskin kotoetsintöä, niin kuin siitä on erittäin säädetty.
  Jos virkamies pitää kotoetsintöä ilman laillista syytä; rangaistakoon rikoslain mukaan.
  15 §. Virallisen syyttäjän pitää tehdä syyte sellaisesta rikoksesta, joka on virallisen syytteen alainen, vaikka asianomistaja ei olekaan sitä syytteesen pantavaksi ilmoittanut. Jos asianomistaja itse tekee syytteen sellaisesta rikoksesta; olkoon virallinen syyttäjä kuitenkin velvollinen asiassa valvomaan julkista kannevaltaa.
  Jos ilmianto tehdään sellaisesta kunnianloukkauksesta, joka on majesteetinrikos, taikka muusta rikoslain 13 luvussa mainitusta kunnianloukkauksesta; on asian laita ilmoitettava Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalle, ja hänen tulee antaa siitä tieto Senaattiin, jonka Oikeusosaston asiana on Keisarille ja Suuriruhtinaalle esittää se syytteesen pantavaksi, milloin siihen on syytä.
  16 §. Virallisen syytteen alaisia ovat kaikki ne rikokset, joita laki tahi asetukset eivät siitä nimenomaan erota. Jos sama teko käsittää useampia rikoksia, ja jos joku niistä on virallisen syytteen alainen; on sellainen syyte toisistakin rikoksista tehtävä, vaikka ne muuten olisivatkin siitä erotetut.
  Rikosasioissa älköön asianomistajan kanssa tehty sovinto estäkö sen syyttämisoikeuden käyttämistä, joka virallisella syyttäjällä lain mukaan on. Jos asianomistaja tahtoo sopia vahingonkorvauksesta; olkoon hänellä siihen lupa.
  17 §. Jos virallinen syyttäjä ennen sitä päivää, jolloin rikoslaki kävi voimaan, on tehnyt syytteen rikoksesta, joka vanhemman lain tahi asetuksen mukaan oli virallisen syytteen alainen, vaan josta virallinen syyttäjä rikoslain mukaan ei saa syytettä tehdä, ellei asianomistaja ole sitä ilmoittanut syytteesen pantavaksi; noudatettakoon mitä rikoslain 8 luvun 4 ja 5 §:ssä säädetään.
  18 §. Jos asianomistaja pyytää virallista syyttäjää panemaan syytteesen rikosta, josta tämä asianomistajan sitä ilmiantamatta ei saa syytettä tehdä; olkoon virallinen syyttäjä velvollinen syytettä ajamaan, elleivät todisteet ilmiannon tueksi ole niin vähäiset, että se on todennäköistä perustusta vailla.
  19 §. Jos asianomistaja on tehnyt syytteen 18 §:ssä mainitusta rikoksesta taikka ilmoittanut sen syytteesen pantavaksi ja jos useammat ovat olleet siinä rikoksessa osallisina; olkoon virallisella syyttäjällä oikeus ajaa syytettä kaikkia syyllisiä vastaan, vaikkei syyte eikä ilmianto koskekaan heitä kaikkia.
  Jos asianomistaja peräyttää ilmiannon taikka siksensä jättää syytteen jotakuta näistä syyllisistä, vaan ei heitä kaikkia vastaan; älköön se seikka estäkö virallista syyttäjää tekemästä tahi perille ajamasta syytettä sitä vastaan, jonka hyväksi ilmianto peräytettiin tahi syyte jätettiin sikseen.
  20 §. Jos joku verekseltä tavataan rikosta tekemästä, taikka jos jotakuta epäillään rikoksesta ja epäluulo perustuu sellaisiin syihin, että oikeus saattaa pitää hänen rikollisuutensa todennäköisenä; on hän, ellei vangitseminen ole vastoin valtiopäiväjärjestystä tahi säätyjen erioikeuksia, vangittava seuraavissa tapauksissa:
  1. jos rikoksesta ei saata tulla vähempää rangaistusta kuin kuritushuonetta kaksi vuotta;
  2. jos rikoksesta saattaa tulla kuritushuonetta vähemmän kuin kaksi vuotta tahi vankeutta vähintään kaksi vuotta, taikka jos rikos, vaikka siitä laissa säädetäänkin vähempi rangaistus, on varkautta, murtoa tahi varastetun tavaran kätkemistä, ja jos kaikissa näissä tapauksissa on syytä varoa, että rikoksesta tavattu tahi epäluulon alainen lähtee karkuun taikka hävittämällä todisteita taikka muulla tavalla estää asian selville saamista;
  3. jos se, joka on tavattu tai jota epäillään jonkin vähemmän kuin 2 kohdassa mainitun rikoksen tekemisestä, on tuntematon ja kieltäytyy ilmoittamasta nimeänsä tahi kotopaikkaansa, taikka jos hänen syystä epäillään antaneen siitä valheellisen tiedon; kuitenkin on tässä tapauksessa vangittu irti päästettävä, kun on saatu luotettava tieto hänen nimestään ja kotopaikastaan.
  21 §. Jos päihtynyt tavataan yleisellä tiellä, kadulla, tahi muussa julkisessa paikassa, taikka julkisessa toimituksessa tahi yleisessä kokouksessa, taikka jos hän häiritsee yksityistä tahi yleistä rauhaa väkivaltaisuudella tahi meluamalla; olkoon lupa hänet väkisin poistaa ja, tarpeen vaatiessa, pitää vangittuna siksi kuin hän on selvinnyt. Jos joku muuten häiritsee yksityistä tahi yleistä rauhaa meluamalla tahi väkivaltaisuudella, eikä, käskyn saatuansa, siitä herkeä; olkoon silloinkin lupa käyttää tarpeellista väkivaltaa hänen poistamisekseen.
  22 §. Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalla, sekä myös maistraatilla, järjestysoikeudella, tahi poliisikamarilla kaupungissa, olkoon valta määrätä vangittavaksi se, joka on tavattu tai jota epäillään rikoksen tekemisestä niin kuin edellisissä §§:ssä sanotaan. Kruununvoudilla ja nimismiehellä maalla ja pormestarilla, poliisimestarilla ja järjestysmiehellä sekä kaupunginviskaalilla ja muulla virallisella syyttäjällä kaupungissa, taikka sillä, joka on asetettu sellaisen virkamiehen apulaiseksi rikosten syyttämisessä, olkoon niinikään valta, omalla vastuullansa, vangita tai vangituttaa sellainen henkilö.
  23 §. Sen, joka on tehnyt rikoksen ja tavataan verekseltä tahi pakosalta, kuka tahansa saa ottaa kiinni niissä tapauksissa, jotka 20 ja 21 §:ssä mainitaan. Jokaisella olkoon niinikään valta ottaa kiinni se, joka Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijan kuulutuksen mukaan on vangittava.
  Joka on ottanut sellaisen henkilön kiinni, taikka poliisimies, jonka huostaan kiinniotettu on annettu, ilmoittakoon siitä viipymättä Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalle, taikka kruununvoudille tahi nimismiehelle maalla, taikka maistraatille, järjestysoikeudelle tahi poliisikamarille taikka pormestarille, poliisimestarille tahi järjestysmiehelle kaupungissa, jonka tulee heti tutkia, onko kiinniotettu vankilaan pantava vai irti päästettävä.
  24 §. Jos virkamies vangitaan; tulee sen viraston tahi virkamiehen, joka on määrännyt tahi toimittanut vangitsemisen, siitä heti ilmoittaa vangitun lähimmälle esimiehelle.
  25 §. Vangittu on heti vietävä yleiseen vankilaan, taikka vedettävä oikeuteen niin kuin 26 §:ssä sanotaan.
  26 §. Jos joku on vangittu; tulee sen oikeuden, jonka asiana on pitää tutkimus, viipymättä se toimittaa. Älköön tuomari missään tapauksessa lykätkö tutkimusta pitemmäksi, kuin kaupungissa kahdeksan vuorokauden ja maalla yhden kuukauden ajaksi siitä päivästä, jolloin ilmoitus vangitsemisesta hänelle annettiin. Jos maalla tuomari on estettynä itse alottamasta tutkimusta; pyytäköön hovioikeuden määräämään toisen tuomarin käyttelemään asiata hänen sijassaan, siksi kuin este on lakannut.
  27 §. Jos oikeus havaitsee rikoksen senlaatuiseksi, ettei syytteen alaista olisi pitänyt siitä vangita, taikka jos muuten ei ole laillista syytä edelleen pitää häntä vankilassa; on hän irti päästettävä.
  28 §. Jos vapaudessa olevaa syytteenalaista vastaan on tullut ilmi sellaisia seikkoja, että hän niiden takia lain mukaan on vangittava; määrätköön oikeus hänet vangittavaksi. Jos syytteenalainen niskoittelee eikä tule oikeuden käskystä vastaamaan; olkoon laki se kuin Oikeudenkäymiskaaressa sanotaan.
  29 §. Oikeudella olkoon valta päästää vangittu irti, milloin asianhaarat antavat siihen aihetta, sen päätöksen estämättä, joka ennen on vangitsemisesta tehty.
  30 §. Oikeuden päätöksestä, joka koskee vangitsemista, taikka vangitun pidättämistä vankilassa, saakoon tämä erittäin tehdä valituksen, kuitenkin pantakoon päätös täytäntöön. Tällaisissa asioissa ei valitusta ole tarve tehdä minkään määräajan kuluessa.
  31 §. Jos rikoksesta vangittu tuomitaan vapaaksi; päästäköön oikeus hänet irti, ellei hän muusta syystä ole edelleen vangittuna pidettävä.
  Jos alioikeudessa on erittäin raskauttavia seikkoja ilmaantunut rikoksesta vangittua vastaan; määrätköön alioikeus, vaikkei ole voinut tuomita häntä rikokseen syypääksi, että hän on vankilaan jääpä, siksi kun alioikeuden tuomio on saanut laillisen voiman, taikka hovioikeus on toisin määrännyt.
  32 §. Jos tutkimusvankia ei saata varmasti säilyttää, kahleita käyttämättä; saa hänet sellaisiin panna, ei kuitenkaan muulla tavalla eikä pitemmäksi aikaa, kuin minkä varmuus vaatii.
  33 §. Tutkimusvangin ruumista saattaa, kun siihen on syytä, tarkastaa, että saadaan tietää, onko hänellä jotakin toisen omaa, taikka sellaista, jonka kautta varmuus häntä kuljetettaessa, tahi vankilassa, voisi joutua vaaraan.
  34 §. Vankilan tulee olla sellaisen, ettei se ole vahingollinen vangitun terveydelle. Jos ei välttämätöntä ole, älköön useampia tutkimusvankeja pantako samaan huoneesen, älköönkä tutkimusvankia yhteen sen kanssa, joka on vapausrangaistusta kärsimässä, älköönkä vähänlaisista rikoksista vangittuja yhteen niiden kanssa, jotka törkeämmistä rikoksista ovat vangitut, älköönkä kahdeksaatoista vuotta nuorempaa yhteen vanhemman vangin kanssa. Jos ei kaikille tutkimusvangeille ole eri huoneita; ei kuitenkaan eri sukupuolta olevia saa pitää samassa huoneessa.
  35 §. Tutkimusvangille on yleisillä varoilla hankittava terveellinen ja tarpeenmukainen ravinto sekä muut tarpeet. Jos hän tahtoo ja saattaa kustantaa itselleen paremman elatuksen tahi enemmän mukavuutta, kuin mitä vankilassa ylimalkaan annetaan; olkoon hänellä siihen lupa, ellei vankilan järjestys siitä häiriydy taikka ellei se saata vangin säilyttämistä epävarmaksi.
  36 §. Jos nainen, jolla on pienoinen lapsi, vangitaan, ja ellei se muualla voi saada elatusta ja hoitoa; pitäköön hän sen luonansa ja saakoon sen elatukseksi puolet siitä mikä hänelle itselleen annetaan.
  37 §. Jos tutkimusvanki sairastuu; saakoon yleisistä varoista hoidon ja lääkkeet. Ellei häntä käy vankilassa hoitaminen; pidettäköön muussa paikassa, jossa häntä saattaa tarpeenmukaisesti hoitaa ja vartioida.
  38 §. Tutkimusvankia älköön työhön pakotettako. Jos hän tahtoo työtä tehdä, vaan ei itse osaa määrätä soveliasta työtä; on sitä, mikäli mahdollista, hänelle hankittava.
  Tutkimusvangin työn tuloista menköön kaksi kolmannesta hänelle itsellensä ja loput kruunulle.
  39 §. Tutkimusvangin olkoon lupa lukea tahi kirjoittaa; älköön kuitenkaan lähettäkö tahi vastaanottako kirjeitä, ellei hän ole siihen lupaa saanut vankilan johtajalta. Sellaista lupaa älköön kiellettäkö, jos nähdään, ettei kirje sisällä mitään, joka saattaa estää sen asian selville saamista, josta hän on vangittuna, taikka tutkimuksen menoa, taikka häiritä vankilan järjestystä, taikka tehdä vangitun säilyttämisen epävarmaksi. Jos kirje on asetettu Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalle, taikka jollekulle muulle, jonka valvonnan alainen vankila on; on se lukematta perille lähetettävä.
  40 §. Tutkimusvangin sallittakoon neuvotella oikeudenkäynti-apumiehensä kanssa ja saada muitakin puheillensa ja vankilan johtaja antakoon siihen luvan, ellei sellaisia estäviä asianhaaroja ilmaannu kuin 39 §:ssä mainitaan; kummassakin tapauksessa olkoon kuitenkin johtajalla valta määrätä aika, jolloin puheillakäynti on tapahtuva, ja, asianhaarat tutkittuansa, panna joku olemaan siinä läsnä, ellei hän itse ole saapuvilla.
  41 §. Jos tutkimusvanki tottelemattomuudella, uppiniskaisuudella, taikka muulla tavalla itse rikkoo taikka koettaa vietellä toista rikkomaan vankilan järjestystä; on asia, niin pian kuin mahdollista, jos vankilalla on johtokunta, jonkun sen jäsenen, taikka myöskin paikalle kutsutun uskotun miehen läsnä ollessa, läänin vankilassa johtajan, mutta muussa vankilassa sen tutkittava, jonka valvonnan alainen vankila on. Sillä välin on vankilan johtajalla valta, jos hän sen tarpeelliseksi näkee ja jos vanki ei ennestään istu yksinäishuoneessa, sulkea hänet valoisaan koppiin; ja sillä, joka tutkimuksen toimitti, olkoon oikeus, siitä neuvoteltuaan sanotun johtokunnan jäsenen tahi uskotun miehen kanssa ja asianhaarat tutkittuaan, kurittaa syyllistä kovalla makuusijalla korkeintaan neljäksi vuorokaudeksi, taikka vedellä ja leivällä korkeintaan neljäksi vuorokaudeksi, taikka sulkemalla pimeään koppiin korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi.
  Edellä sanottu kuritus ei saa matkaan saattaa viivytystä sen rikoksen tutkimisessa, josta tutkimusvanki on ilmiannettu, eikä myöskään olla syynä hänen pidättämiseensä vankilassa, jos hän on irti päästettävä tahi toimitettava tuomittua rangaistusta kärsimään.
  Jos tutkimusvanki rikkoo yleistä lakia; tuomitkoon hänet oikeus.
  42 §. Muuttamalla Ulosottokaaren 1 luvun 6 §:ää ja kumoamalla julistuksen Helmikuun 7 p:ltä 1791, säädetään: että, jos joku Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijan edessä kohtelee vastapuoltansa siivottomilla tahi pilkallisilla sanoilla, taikka meluaa tahi kiroilee, Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijalla on valta tuomita hänet enintään sadan markan sakkoon. Jos rikos on vaikeampaa laatua; on se tuomarin haltuun annettava.
  43 §. Uhkasakkoa kiellon rikkomisesta älköön määrättäkö suurempaa kuin tuhat markkaa.
  44 §. Ensimmäinen momentti asetuksessa Maaliskuun 4 p:ltä 1873, Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:n muuttamisesta, on muutettuna kuuluva seuraavalla tavalla:
  „Rikos- ja pahanteko-asiat, suuremmat ja vähemmät, tutkittakoon ja tuomittakoon siellä, missä rikos on tehty, kuulukoonpa rikkonut muuten mihin Oikeuteen tahansa. Jos joku on useammissa paikoissa tehnyt pahanteon; tutkikoon ja sanokoon tuomari kussakin paikassa, onko hän pahantekoon syypää, sekä määrätköön sen rangaistuksen, johon hänet siitä katsotaan vikapääksi; ja se oikeus, johon rikollinen viimeksi viedään, yhdistäköön rangaistukset rikoslain 7 luvussa säädettyjen perusteiden mukaan. Jos kaikki rikokset ovat vähäisiä; tuomittakoon jokaisesta siellä, missä se on tehty“.
  45 §. Lisäykseksi Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21, 22 ja 26 §:ään säädetään:
  1. laillinen oikeus salakuljetus- ja tullipetos-asioissa sekä niissä asioissa, jotka koskevat luvattoman tavarankuljetuksen ehkäisemiseksi annettujen määräysten rikkomista, on raastuvanoikeus siinä tullipiirissä, missä rikos on tehty, kuitenkin niillä poikkeuksilla, joista on erittäin säädetty;
  2. Suomen virkamies, jonka virantoimitus-paikka on maan ulkopuolella, on virkarikoksistaan tuomittava siinä Suomenmaan oikeudessa, jonka alainen maan hallituksen virkamies tahi sen viraston virkamies, johon ilmiannettu kuuluu, samanlaisissa asioissa on;
  3. jos joku muuten maan ulkopuolella tekee rikoksen, josta hän on Suomen lain mukaan rangaistava; tuomitkoon hänet Suomen oikeus siinä paikkakunnassa, missä hän pannaan kiinni tahi tavataan, taikka, jos rikos on merimatkalla tehty, siellä, mistä laiva on kotoisin.
  46 §. Alioikeuden tutkimus ja tuomio on alistettava hovioikeuden tarkastettavaksi, jos jotakuta on syytetty rikoksesta, josta saattaa tulla kuolemanrangaistus tahi kuritushuonetta elinkaudeksi, taikka jos joku on tuomittu rangaistukseen rikoksesta, josta saattaa tulla kuritushuonetta korkeintaan kuusi vuotta tahi enemmän, taikka osallisuudesta jossakin sellaisessa rikoksessa; kuitenkaan ei tämä säännös koske niitä rikoksia, jotka mainitaan rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentissa ja 32 luvun 2 §:ssä. Muita rikosasioita älköön alistettako, vaan oikeuden päätökseen tyytymätön valittakoon siitä hovioikeuteen, niinkuin laissa on säädetty.
  47 §. Sakko, johon joku rikoslain mukaan tuomitaan, samoin kuin 6 §:ssä mainitut sakot ja uhkasakot, menee kruunulle.
  Keisarin ja Suuriruhtinaan säädettävänä on, miten sakot, uhkasakot ja kruunulle menetetty tavara on jaettava, sekä määrättävänä korvaus, mikä laitoksille, yhteisöille tahi virkamiehille on tuleva siitä osasta, jonka ne ennen ovat saaneet sakoista, uhkasakoista ja sellaisesta tavarasta.
  48 §. Kunink. kirjeet Maaliskuun 22 p:ltä 1803 ja Huhtikuun 4 p:ltä 1807 ynnä muut asetukset, joiden kautta hovioikeuksille ja Senaatin Oikeusosastolle on annettu oikeus lieventää rangaistuksia ja ehdottaa rangaistusten koventamista, kumotaan; ja sellainen rangaistuksen lieventäminen on oleva ainoastaan armon varassa, sen mukaan kuin perustuslaissa säädetään.
  Tätä kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 19 p:nä Joulukuuta 1889.

K e i s a r i l l i s e n   M a j e s t e e t i n  Oman Päätöksen mukaan
ja Hänen Korkeassa Nimessään,
Suomeen asetettu Senaattinsa:

Theod. Bergelund.