LAUSUNTOPYYNTÖ

Työministeriö on viitekohdassa tarkoitetussa kirjeessä pyytänyt lausuntoa toimen­piteistä, joihin olisi ryhdyttävä siviili­palveluksen suorittamisesta kieltäytyneitä kohtaan. Kysymyksessä olivat siviili­palvelus­miehet, joiden jäljellä oleva palvelus­aika oli alle 14 vuorokautta silloin, kun heidät kotiutettiin siviili­palveluksen välttämisestä. Vuonna 1989 näitä henkilöitä, jotka olivat syntyneet vuosina 1966–69, oli ollut 15.

Ministeriö on viitannut aseettomasta palveluksesta ja siviili­palveluksesta 21.2.1969 annetun lain (132/69), jota oli väli­aikaisesti muutettu 12.7.1985 annetulla ja vuoden 1991 loppuun voimassa olevalla lailla (647/85), 14 §:n 1 momentin ja 17 §:n sekä rikos­lain 2 luvun 2 §:n 1 momentin säännöksiin.

Siviilipalveluslain 14 §:n 1 momentin säännösten mukaan, jos siviili­palvelusmies laimin­lyö velvollisuutensa saapua palvelukseen saamansa kutsun mukaisesti tai hänelle annetun loman päätyttyä taikka karkaa palvelu­paikastaan ja on perusteltua syytä otaksua, ettei hän ottaisi ojentuakseen kurin­pito­rangaistuksista, hänet on tuomittava siviili­palveluksen välttämisestä vankeuteen ajaksi, joka vastaa kahta kolmatta osaa hänen jäljellä olevasta palvelus­ajastaan lisättynä enintään viidellä kuukaudella. Palveluksessa­olon ja rangaistuksen yhteen­laskettu aika ei kuitenkaan saa ylittää yhtä vuotta neljää kuukautta.

Jos siviilipalvelusmies rikkoo tai yllyttää toista rikkomaan laitoksen järjestystä taikka niskoittelun tai muun palveluksesta kieltäytymisen johdosta on suorittamatta hänelle määrättyjä palvelus­tehtäviä ja jos on ilmeistä, ettei hän ottaisi ojentuakseen kurin­pito­rangaistuksista, hänet on tuomittava siviili­palvelus­miehen kuuliaisuus­rikoksesta edellä mainittuun rangaistukseen.

Lain 17 §:n mukaan siviilipalveluksen välttämisestä tai siviili­palvelus­miehen kuuliaisuus­rikoksesta tuomittaessa ei saa käyttää ehdollista rangaistus­tuomiota.

Rikoslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan vankeusrangaistuksen vähimmäis­määrä on 14 päivää.

Lausuntopyynnössä on kerrottu, että ministeriölle tulleiden tietojen mukaan siviili­palveluksesta alle 14 vuoro­kautta ennen lain­mukaista kotiuttamis­päivää kieltäytyneitä ei ollut tuomittu välttämis­rikoksesta vankeus­rangaistukseen. Heidän ei näin ollen ollut katsottava suorittaneen palvelus­velvollisuuttaan kokonaisuudessaan. Uusi palvelukseen­astumis­määräys työ­ministeriöltä tuomio­istuimen ratkaisun jälkeen ei kuitenkaan ratkaisisi tilannetta, sillä se aiheuttaisi ministeriön käsityksen mukaan useimmissa tapauksissa uuden kieltäytymisen ja oikeus­käsittelyn. Ministeriö on tämän vuoksi tiedustellut, mihin toimen­piteisiin sen tulisi asiassa ryhtyä.

SELVITYKSET

Työministeriöstä on toimitettu 1.6.1990 päivätty lisäselvitys, jossa on käsitelty siviili­palveluksesta kieltäytyneiden kohdalla annettuja tuomio­istuin­ratkaisuja. Lisä­selvityksen mukana on ollut jäljennöksiä eräistä ali­oikeuden päätöksistä. Kuluneen elo­kuun aikana olen saanut vielä lisä­selvitykseksi eräitä Itä-Suomen hovi­oikeuden ratkaisuja.

Siviilipalveluksen välttämisestä tai siviili­palvelus­miehen kuuliaisuus­rikoksesta on tuomio­istuimissa annettu ainakin seuraavanlaisia päätöksiä.

1. Vankeus

Alioikeus on tuominnut vankeutta 10 päivää, joka oli vähemmän kuin se määrä, joka siviili­palvelus­miehellä oli palvelus­velvollisuutta jäljellä. Eräässä tapauksessa ali­oikeus on tuominnut vankeutta enemmän kuin siviili­palvelus­velvollisuutta oli jäljellä. Päätökset eivät ole lain­voimaisia.

2. Sakko

Alioikeus on päätöksellä, joka ei ole lain­voimainen, tuominnut vastaajan sakko­rangaistukseen soveltamalla rikos­lain 3 luvun 5 §:n 2 momentin säännöksiä.

3. Rangaistukseen tuomitsematta jättäminen

Itä-Suomen hovioikeus on 12.6.1990 antanut päätöksen, jossa on kysymys rikos­lain 3 luvun 5 §:n 2 momentin soveltamisesta. Tapauksessa ali­oikeus oli sanotun lain­kohdan nojalla tuominnut vastaajan sakkorangaistukseen. Hovi­oikeus on todennut, että vastaajalla oli ollut suorittamatta palvelus­ajastaan 13 päivää ja että siviilipalveluksen välttämisestä tuomittavaan rangaistukseen on sovellettava vankeus­rangaistukselle rikos­lain 2 luvun 2 §:ssä säädettyä yleistä 14 päivän vähimmäis­määrää. Koska vastaajaa ei sen vuoksi voitu tuomita ali­oikeuden päätöksessä kerrotusta teosta siviili­palveluksen välttämisestä säädetyn rangaistus­asteikon mukaisesti rangaistukseen, hovi­oikeus on katsonut, ettei ali­oikeuden olisi tullut tuomita vastaajaa rangaistukseen. Syyte on sen vuoksi hylätty.

Lisäksi kaksi alioikeutta on esitetyn selvityksen mukaan jättänyt siviili­palveluksen välttämiseen syyllistyneen vastaajan rikos­lain 3 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla rangaistukseen tuomitsematta. Toinen päätöksistä on lain­voimainen.

4. Syytteen hylkääminen

Alioikeus on eräässä tapauksessa hylännyt syytteen sillä perusteella, että vastaaja, joka oli ilmoittanut keskeyttävänsä siviili­palveluksen, ei ollut syytteessä mainittuna ajan­kohtana laimin­lyönyt velvollisuutta.

Työministeriön lisäselvityksessä on todettu, että edellä mainituista tuomio­istuinten päätöksistä olivat tärkeimmät ne, joissa rangaistus oli jätetty tuomitsematta ja ne, joissa oli tuomittu sakko­rangaistus. Kun sakko­rangaistukseen tuomitut eivät olleet kärsineet siviili­palveluslain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vankeus­rangaistusta, oli epäselvää, pitikö heidät kutsua uudelleen palvelukseen. Palvelus­velvollisuutta he eivät olleet täysin suorittaneet, joten työ­ministeriössä oli lähdetty siitä, että vastaus olisi myönteinen.

Ministeriössä oli tähän saakka tyydytty seuraamaan siviili­palvelus­miesten kysymyksessä olevaa menettelyä ja siihen liittyvää tuomio­istuin­käytäntöä. Voimassa oleva väli­aikais­laki saattoi kuitenkin myöhemminkin ehkä entistä enemmän aiheuttaa tämän­kaltaisia protesteja. Siviili­palvelus­lain säännösten uudistaminen oli valmisteltavana työministeriössä.

1. Säännöksistä

Siviilipalveluslain 14 §:n 1 momentin ja 17 §:n säännöksistä ilmenee, että siviili­palveluksen välttämisestä ja siviili­palvelus­miehen kuuliaisuus­rikoksesta rangaistukseksi voidaan tuomita vain ehdoton vankeus­rangaistus. Lain 18 §:n mukaan yleisen lain säännöksiä vankeus­rangaistuksesta ja sen täytäntöön­panosta sovelletaan siviili­palvelus­laissa säädetyin poikkeuksin ja lisäyksin myös siviili­palvelus­lain nojalla tuomittuun vankeus­rangaistukseen.

Lain 20 §:n 1 momentissa on lausuttu, että kun siviili­palvelus­mies on täysin kärsinyt hänelle kysymyksessä olevan lain nojalla tuomitun vankeus­rangaistuksen ja hänet on päästetty vapaaksi, häntä ei voida enää kutsua siviili­palvelukseen muutoin kuin reserviin kuuluvien ase­velvollisten kertaus­harjoitusten sijasta.

Säännökset oikeudenkäynnistä siviilipalveluksen välttämistä koskevissa tapauksissa sisältyvät lain 15 ja 16 §:ään.

Siviilipalveluslain 24 §:n 2 momentin säännösten mukaan, jos lain nojalla ajettu syyte hylätään, siviili­palvelus­mies on määrättävä uudelleen siviili­palvelukseen.

Rikoslain 2 luvun 2 §:n 1 momentista ilmenee, että vankeus­rangaistuksen vähimmäis­aika on 14 päivää. Saman lain 3 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan, jos rangaistus­säännöksessä on säädetty vankeudelle erityinen vähimmäis­aika, tuomio­istuin saa, ellei yleinen etu muuta vaadi, erityisistä syistä, jotka on mainittava tuomiossa, tuomita vähimmäis­aikaa lyhyempään rangaistukseen tai, milloin ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta määrä­ajaksi ei ole säädetty, tuomita sakkoon.

2. Arviointia

Lausuntopyynnön tarkoittamassa asiassa on oikeudellisesti kysymys siitä, mikä merkitys tuomio­istuinten eri­sisältöisillä ratkaisuilla on työ­ministeriön kannalta siviili­palveluksen jatko­määräyksiä ajatellen. Siviili­palvelus­lain 20 §:n 1 momentin nimen­omainen määräys koskee vain tilannetta, jossa siviili­palvelus­mies on täysin kärsinyt hänelle tuomitun ehdottoman vapaus­rangaistuksen, suhteessa viran­omaisen mahdollisuuteen kutsua hänet keskeytynyttä siviili­palvelusta suorittamaan. Sen sijaan muiden oikeus­ratkaisujen osalta on vain lain 24 §:n 2 momentin määräys, jossa käsitellään tilannetta, jolloin lain nojalla ajettu syyte on tuomio­istuimessa hylätty.

Oikeudellisesti ongelmallisia ovat siten ne tilanteet, joissa syyte on hyväksytty ja seuraamukseksi on määrätty muuta kuin ehdoton vapaus­rangaistus, esimerkiksi sakkoa, tai joissa syyte on hyväksytty, mutta toimen­piteestä on luovuttu esim. sillä perusteella, että rikkomusta on pidettävä rikos­oikeudellisessa mielessä vähäisenä, eikä oikeudellista seuraamusta siten rikos­oikeudellisen järjestelmän puitteissa ole määrätty. Viimeksi mainituissa tapauksissa tuomio­istuin on todennut, että itse rikos on tapahtunut ja siten kuvannut teon yhteis­kunnallisesti tuomittavaksi, mutta samalla erityisellä rikos­oikeudellisella perusteella luopunut rangaistuksen määräämisestä.

Arvioidessani edellä selostettujen tuomioistuinpäätösten merkitystä siviili­palvelus­miesten palvelukseen määräämisen kannalta totean ensinnäkin, että työ­ministeriö voi tehdä ratkaisun kussakin yksittäis­tapauksessa vasta sen jälkeen, kun tuomio­istuimen päätös on saavuttanut lain­voiman.

Muuten totean seuraavaa.

Siviilipalveluksen välttämistä koskeva asia on, niin kuin edellä mainituista siviili­palvelus­lain säännöksistä ilmenee, saatettava tuomio­istuimen käsiteltäväksi, ellei voida otaksua, että asian­omainen siviili­palvelus­mies ojentuisi kurin­pito­rangaistuksesta.

Lausuntopyynnössä tarkoitetuissa tapauksissa kurinpitomenettely ei näytä mahdolliselta.

Mikäli siviilipalvelusmiehen oikeudenkäynnissä katsotaan syyllistyneen siviili­palveluksen välttämiseen tai siviili­palvelus­miehen kuuliaisuus­rikokseen, on lain­säätäjän lähtö­kohta ilmeisesti ollut se, että siviili­palvelus­miesten rangaistuksena ei yleensä voisi tulla kysymykseen muu kuin ehdoton vankeus­rangaistus. Tämä ilmenee siviili­palvelus­lain 14, 17 ja 20 §:n säännöksistä. Kun kuitenkin siviili­palvelus­lain 18 §:n mukaan yleisen lain säännöksiä vankeus­rangaistuksesta ja sen täytäntöön­panosta sovelletaan siviili­palvelus­laissa jäljempänä säädetyin poikkeuksin ja lisäyksin myös tämän lain nojalla tuomittavaan vankeus­rangaistukseen, voinee tästä päätellä, että rikos­lain yleisen osan säännökset, jollei niistä ole tehty erikseen poikkeusta, ovat soveltuvia myös siviili­palveluksen välttämistä ja siviili­palvelus­miehen kuuliaisuus­rikosta koskeviin tilanteisiin.

Mitä sitten tulee lain 24 §:n 2 momentin tulkintaan, on säännös viranomaisen kannalta ehdoton niissä tilanteissa, joissa tarkoitetun lain nojalla ajettu syyte hylätään.

Työministeriön lausuntopyynnössä tarkoitetut edellä selostetut tuomioistuinten ratkaisut osoittavat, että tuomio­istuimet ovat päätyneet erilaisiin tulkintoihin niissä tapauksissa, joissa siviili­palvelus­miehet ovat kieltäytyneet palveluksesta alle 14 vuoro­kautta ennen kotiuttamis­päivää. Eräät ali­oikeudet ovat tuominneet vankeutta alle 14 päivää. Nämä päätökset ovat kuitenkin valitusten johdosta vireillä eri hovi­oikeuksissa. Eräät ali­oikeudet ovat rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltamalla tuominneet vastaajat sakko­rangaistukseen. Itä-Suomen hovioikeus on kuitenkin katsonut, että sakko­rangaistus ei tule kysymykseen.

Esitetyn selvityksen mukaan rangaistukseen tuomitsematta jättämisestä on kahdessa tapauksessa lain­voimainen ratkaisu. Lain­voimainen on lisäksi eräs alioikeuden ratkaisu, jossa syyte on hylätty.

Sen sijaan ne ratkaisut, joissa siviilipalvelusmies on tuomittu vankeuteen alle 14 päiväksi tai sakko­rangaistukseen, eivät ole vielä tulleet lain­voimaisiksi.

Esillä olevassa tilanteessa on nähdäkseni toisaalta erotettava kysymys tuomio­istuimen ratkaisu­vallasta ja sen harkinnan rajoista esillä olevassa tapauksessa. Tähän tulkinta­ongelmaan ratkaisu on saatavissa muutoksen­hauin ylemmissä tuomioistuimissa. Hallinto­viranomaisen kannalta sen sijaan olennainen kysymys on, mitä lain 24 §:n 2 momentin lausumalla ”jos tämän lain nojalla ajettu syyte hylätään” tarkoitetaan. Huomioon ottaen sen, mitä edellä on lausuttu 20 §:n tulkinnasta, katsoisin, että tässä lain­kohdassa tarkoitettu syytteen hylkääminen tarkoittaa ensi­sijaisesti niitä tapauksia, jolloin syyttäjän syyte joko lakiin perustumattomana tai näyttämättömänä hylätään. Sen sijaan tässä kohdin syytteen hylkäämisellä ei tarkoiteta niitä tapauksia, joissa syytetty on tuomittu muuhun oikeus­seuraamukseen kuin ehdottomaan vapaus­rangaistukseen eikä myöskään niitä tapauksia, joissa syyttäjän syytteessä mainittu teko katsotaan toteen­näytetyksi ja syytetty ainoastaan vapautetaan oikeus­seuraamuksilta teon osalta, ts. joissa tuomio­istuin luopuu oikeus­seuraamuksen määräämisestä ilmoittamillaan perusteilla.

3. Loppupäätelmä

Siviilipalveluslaissa ei nimenomaisesti ole otettu huomioon sitä tilannetta, että tuomio­istuimen käsiteltäväksi saatettu siviili­palveluksesta kieltäytyminen ei johda ehdottoman vankeus­rangaistuksen tuomitsemiseen. Saatetaan arvioida, että siviili­palvelus­järjestelmässä on tässä kohdin aukko, jonka täyttäminen asian laadun vuoksi on ongelmallinen. Katsoisin kuitenkin, että siviili­palvelus­lain epä­täydelliset ja tulkinnan­varaiset säännökset eivät voine hallinto­viran­omaisen taholta johtaa tässä kohdin siviili­palvelus­miesten vahingoksi tapahtuvaan tulkintaan. Esitetyn kysymyksen osalta tulisinkin siihen loppu­tulokseen, että lain 24 §:n 2 momentin säännöstä olisi sovellettava ainoastaan niihin syytteen hylkäämis­tapauksiin, joissa tuomio­istuin on lain­voimaisella tuomiolla hylännyt syytteen joko lakiin perustumattomana tai toteen­näyttämättömänä. Sen sijaan niiden tapausten osalta, joissa syyte on hyväksytty, mutta seuraukseksi on määrätty muuta kuin ehdoton vapaus­rangaistus tai asiassa on seuraamus jätetty rikos­lain mukaisesti määräämättä, 24 §:n 2 momentin määräys ei tulisi kysymykseen.

Esille tulleet tapaukset ovat selkeästi sellaisia, ettei niitä ole otettu huomioon siviili­palvelusta koskevaa lain­säädäntöä säädettäessä. Siviili­palvelus­lain säännösten uusiminen on saamani tiedon mukaan parhaillaan vireillä. Säännösten valmistelun yhteydessä on edellä tarkoitetut tulkinnan­varaiset tapaukset syytä ottaa oikeudellisen sääntelyn kohteiksi. Samassa yhteydessä työ­ministeriön tulisi myös harkita, olisiko nyt esille tulleet tapaukset otettava huomioon mahdollisten uusien säännösten voimaan­tulo­säännöksissä. Asian laadun johdosta pidän uudistusta kiireellisenä.

 
Oikeuskansleri Jorma S. Aalto

Neuvotteleva virkamies Olli Saloranta

NOTA BENE: Ongelmaan puututtiin säädöksellä 363/1991 (Laki aseettomasta
palveluksesta ja siviili­palveluksesta annetun lain väli­aikaisesta muuttamisesta),
joka oli voimassa 1.3.–31.12.1991.