Keksintö koski menetelmää rengasmaisten korunosien valmistamiseksi kahdesta tai useammasta suljetusta vanteesta, joista sisimmäisen ulkopinta varustettiin uralla, minkä jälkeen vanteet asetettiin sisäkkäin ja ulommaista vannetta kutistettiin niin, että se joutui sisemmän uraan. Keksintöön myönnetty patentti julistettiin mitättömäksi, kun menetelmä oli ollut alalla yleisesti tunnettu ja ammattimiehelle itsestään selvä eikä sitä siten ollut pidettävä uutena eikä keksinnöllisenä. (R 77/972)

  Osakeyhtiö A:n kultaseppää B:tä vastaan ajamasta kanteesta Helsingin RO p. 12/10 1976 oli lausunut, että patentti- ja rekisterihallitus oli 17/10 1965 myöntänyt B:lle 29/9 1962 alkaneeksi patenttiajaksi suomalaisen patentin RN:o 35 320, jonka kohteena oli menetelmä rengasmaisten korunosien valmistamiseksi kahdesta tai useammasta sisäkkäin asetetusta toisiaan vasten puristettavasta suljetusta vanteesta. Menetelmä oli patenttivaatimuksen mukaan tunnettu siitä, että sisimmäisen, tavallisimmin terästä olevan vanteen ulkopinta varustetaan uralla, minkä jälkeen vanteet asetetaan sisäkkäin ja ulommainen vanne kutistetaan plastisesti muovaamalla säteittäisesti sisäänpäin niin, että se joutuu sisemmän vanteen uraan. Patenttiselityksen mukaan keksijän tarkoituksena oli ollut erään ennestään tunnetuksi ilmoitetun, mutta selostamatta jätetyn menetelmän parannukseksi kehittää korujen, lähinnä sormusten valmistukseen menetelmä, jossa ulompi kultaa, platinaa tai muuta suhteellisen pehmeää jalometallia oleva vanne upotetaan kovan, tavallisimmin terästä olevan sisemmän vanteen uraan. Tavoitteena oli ollut tällä menetelmällä aikaansaada kohtuuhintainen koru, jossa lujaan rakenteeseen yhdistyi jalometallin antama arvokas ulkonäkö. Harkittaessa kysymystä riidanalaisella patentilla suojatun keksinnön uutuudesta RO oli todennut jutussa käyneen ilmi, että menetelmä, jossa helposti muovattavissa olevasta metallista valmistettu rengas oli säteittäisesti sisäänpäin tapahtuvalla plastisella muovauksella kutistettu kovemmasta aineesta valmistetun sisemmän kappaleen uraan, oli ennen vuotta 1962 ollut yleisessä käytössä eräillä suomalaisen metalliteollisuuden aloilla, erityisesti ammusteollisuudessa. Jutussa oli myös näytetty, että kultasormuksia valmistettaessa ja korjattaessa oli Suomessa jo ennen vuotta 1962 tasapaksuja sormuksia supistettu puristamalla sormus kartiomaiseen reikään ja että Kultaseppäkoulussa oli vuosina 1957—1962 opetettu sormusten valmistusmenetelmä, jossa ulompi vanne oli muovaamalla puristettu sisemmän vanteen uraan. Sen vuoksi ja kun patentilla RN:o 35 320 suojattu, metallialan ammattimiehelle varsin itsestään selvä, helposti muovautuvan metallin puristamisen kovemman metallin ympärille siinä olevaan uraan käsittävä työmenetelmä oli ollut yleisesti tunnettu sekä metalliteollisuudessa että kultaseppäalalla ennen kanteenalaisen patentin patenttiajan alkamista eikä patenttivaatimuksen mukaisen menetelmän niin muodoin voitu katsoa edustavan patentin myöntämisen edellyttämää uutuutta ja keksinnöllisyyttä, RO oli 7/5 1943 annetun patenttilain 15 §:n 1 momentin ja 64 §:n 1 kohdan nojalla, verrattuna 15/12 1967 annetun patenttilain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiin, julistanut mitättömäksi B:lle 11/10 1965 myönnetyn suomalaisen patentin RNro 35 320 ”Menetelmä rengasmaisten korunosien valmistamiseksi” -nimiseen keksintöön sekä velvoittanut B:n 10 000 markalla korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut.
  Helsingin HO, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, t. 5/10 1977 todeten, että kysymyksessä oleva patentti oli myönnetty 11/10 1965 eikä saman kuun 17 päivänä, jättänyt asian RO:n päätöksen varaan. B velvoitettiin suorittamaan A:lle korvaukseksi sillä HO:ssa olleista kuluista 1 000 markkaa.
  B pyysi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n tuomioon ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen. A vastasi hakemukseen.
  KKO (oikeusneuvokset Jalanko, Saarni-Rytkölä, Nikkarinen ja Mörä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Pentti Surakka) t. myönsi muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n tuomiota, joka siis jäi pysyväksi. B velvoitettiin suorittamaan A:lle korvaukseksi sillä vastauksen antamisesta KKO:ssa olleista kuluista 1 500 markkaa.