Sen jälkeen kun A oli julkaissut teräsbetonirakenteiden lujuusoppia käsittelevän oppikirjan B oli samasta aiheesta julkaissut niin ikään oppikirjaksi tarkoitetun teoksen, joka sekä rakenteeltaan että sisällykseltään oli huomattavassa määrässä samanlainen kuin A:n sanottu oppikirja. Kun näissä teoksissa havaittavien yhtäläisyyksien oli kuitenkin osoitettu johtuvan suurelta osalta siitä, että niin A kuin B:kin olivat sanottuja oppikirjoja laatiessaan pitäneet esikuvanaan eräitä ulkomaisia saman alan teoksia ja B:n oppikirjaa oli sen vuoksi pidettävä olennaisesti omaperäisenä teoksena eikä A:n oppikirjan muunnelmana, B:n ei katsottu loukanneen A:n tekijänoikeutta. (1516)

  Diplomi-insinööri Olavi Visapää oli diplomi-insinööri Jaakko Köpälle toimituttamansa haasteen nojalla Tampereen RO:ssa lausunut, että hän oli vuonna 1947 toimiessaan Tampereen teknillisen oppilaitoksen teräsbetoniopin lehtorina julkaissut oppikirjasarjan nimeltään „Betoni ja teräsbetonirakenteet”. Sarjan ensimmäisen „Betoni” nimisen osan levikin hän oli lopettanut jo vuonna 1949, mutta sitä vastoin sarjan toisen, laajan menekin saaneen osan „Lujuusoppi I” julkaisemista hän oli päättänyt jatkaa. Kun viimeksi mainitun teoksen painos vuonna 1953 oli loppunut ja sen kysyntä edelleenkin jatkui vilkkaana, Visapää oli vuonna 1955 julkaissut siitä uuden painoksen, mutta poiketen oppikirjasarjansa alkuperäisestä nimestä antanut teokselleen uuden nimen „Teräsbetonirakenteiden lujuusoppi I”. Vuoden 1959 loppupuolella oli kuitenkin käynyt selville, että Köppä, joka Visapään jälkeen oli vuonna 1950 valittu sanotun oppilaitoksen teräsbetoniopin lehtoriksi ja joka opetuksessaan oli käyttänyt Visapään mainittua teosta „Lujuusoppi I”, oli omissa nimissään vuonna 1956 julkaissut „Betoni- ja teräsbetonirakenteet, osa III, Lujuusoppi I” nimisen niin ikään oppikirjaksi tarkoitetun teoksen. Verrattaessa tätä teosta Visapään julkaisemaan teokseen „Teräsbetonirakenteiden lujuusoppi I” voitiin havaita, että teosten otsakkeet olivat samannimisiä ja -tapaisia tai ainakin samaa nimitystä tarkoittavia ja että Köppä muutoinkin oli valinnut teoksensa aiheiksi samat asiat, joita Visapääkin oli omassa teoksessaan käsitellyt. Vertailun perusteella oli lisäksi todettavissa, että Köppä oli sisällyttänyt teokseensa sivuille 44—171, 176—217 ja 234—237 Visapään teoksen koko aineiston noudattaen melko tarkasti samaa käsittelyjärjestystä, käsittelytapaa ja jäsentelyä kuin Visapääkin oli noudattanut sekä ottanut teokseensa suurimman osan Visapään teokseen sisältyvistä kuvista ja huomattavan osan sen esimerkeistä. Koska Köppä julkaistessaan omalla nimellään sanotun teoksen „Betoni- ja teräsbetonirakenteet, osa III, Lujuusoppi I” ja muunnellessaan Visapään teknillisissä oppikouluissa oppikirjana käytettäväksi hyväksyttyä teosta „Teräsbetonirakenteiden lujuusoppi I” niin, ettei hänen laatimaansa mukailua voitu missään mielessä pitää itsenäisenä omaperäisenä teoksena, oli syyllistynyt Visapään tekijänoikeuden loukkaamiseen, Visapää oli vaatinut, että Köppä tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin annetun lain nojalla velvoitettaisiin korvaamaan hänelle alkuteoksen luvattomasta muuntelemisesta myyntivoiton menettämisenä johtunut vahinko 500 000 vanhalla markalla ja hyvittämään Visapäälle muu kuin taloudellista laatua oleva vahinko samoin 500 000 vanhalla markalla, minkä lisäksi Visapää vaati, että Köpän puheena olevan teoksen vielä myymättä olevat ja painatuksen alaiset kappaleet julistettaisiin takavarikkoon ja määrättäisiin hävitettäviksi. Sen ohessa Visapää oli anonut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.
  Jaakko Köpän vastustettua kannetta RO p. 28/5 1962 lausui selvitetyksi, että Olavi Visapää oli vuonna 1947 julkaissut pääasiallisesti teknillisen oppilaitoksen oppikirjana käytettäväksi kanteessa mainitun „Betoni- ja teräsbetonirakenteet” nimiseen kirjasarjaansa liittyvän teoksen „Lujuusoppi I”, josta hän oli vuonna 1955 ottanut edellä mainitun uuden painoksen nimellä teräsbetonirakenteiden lujuusoppi I”, ja että Visapää oli sanotussa teoksessaan ja sen uudistetussa painoksessa käyttänyt esikuvanaan piirroksineen ja teoksen jäsentelyineen ulkomaisen ammattikirjallisuuden alalla julkaistuja teoksia sekä että Köppä oli edellä selostetussa vuosina 1953—1955 kirjoittamassaan ja vuonna 1956 julkaisemassaan teoksessa „Betoni- ja teräsbetonirakenteet, osa III, Lujuusoppi I”, josta hän oli vuosina 1957—1959 ottanut useita uusia painoksia, käyttänyt samankaltaista esitystapaa ja jäsentelyä kuin mainituissa ulkomaisissa ja Visapäänkin teoksissa oli käytetty. Koska kuitenkin Visapään oli katsottava edellä mainituissa teoksissaan käyttäneen siinä määrin esikuvanaan piirroksineen ja teoksen jäsentelyineen ulkomaisessa ammattikirjallisuudessa julkaistuja teoksia, ettei hänen sanottua teostaan ja siitä otettua uudistettua painosta voitu pitää sellaisina itsenäisinä ja omaperäisinä tuotteina, jotka nauttivat tekijänoikeudelle säädettyä suojaa, eikä Köppä niin ollen ollut voinut teoksensa julkaisemisella loukata Visapään oikeutta henkisiin tuotteisiin, RO hylkäsi kanteen.
  Turun HO, jonka tutkittavaksi Olavi Visapää saattoi jutun, t. 1/3 1963 jätti asian RO:n päätöksen varaan.
  Olavi Visapää anoi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa saada hakea muutosta HO:n tuomioon ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen.
  KKO (oikeusneuvokset Kekomäki, Enäjärvi ja Alatalo) t., myöntäen muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja havaitsi tosin, että Jaakko Köpän vuonna 1956 julkaisema teos „Betoni- ja teräsbetonirakenteet, osa III, Lujuusoppi I”, jonka alaotsakkeena oli „Luentoja Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa”, oli sekä rakenteeltaan että sisällykseltään huomattavassa määrässä samanlainen kuin Olavi Visapään aikaisemmin julkaisema teos „Teräsbetonirakenteiden lujuusoppi I”, mutta kun näissä teoksissa havaittavien yhtäläisyyksien oli osoitettu suurelta osalta johtuvan siitä, että niin Visapää kuin Köppäkin olivat sanottuja oppikirjoja laatiessaan pitäneet esikuvanaan eräitä ulkomaisia, samoja kysymyksiä käsitteleviä, perustavaa laatua olevia teoksia, ja Köpän oppikirjaa oli sen vuoksi verrattaessa sitä Visapään oppikirjaan mainituista yhtäläisyyksistä huolimatta pidettävä olennaisesti omaperäisenä teoksena eikä Visapään oppikirjan muunnelmana, KKO katsoi, ettei ollut esitetty syytä muuttaa sitä lopputulosta, johon HO oli tuomiossaan johtunut ja jonka varaan asia siis jäi. Visapää velvoitettiin suorittamaan Kopalle korvaukseksi hänellä vastaajanpuhevallan valvomisesta KKO:ssa olleista kuluista 200 markkaa.
  (Oikeusneuvokset Palme ja Lilius hyväksyivät kumpikin vuorollaan esittelijän näin kuuluvan mietinnön: „KKO katsonee, ettei ole syytä suostua anomukseen. HO:n tuomio jäänee siis pysyväksi. Olavi Visapää velvoitettaneen suorittamaan Jaakko Köpälle korvaukseksi hänellä vastaajanpuhevallan valvomisesta täällä olleista kuluista 200 markkaa.”)